torstaina, toukokuuta 28, 2009

Neljä asiaa

Edellisestä postauksesta on vierähtänyt jo kuukausi. Töihinmeno sujuu taas rutiinilla ja arki on asettunut uuteen uomaansa. Elämä on vain kovin kiireistä, päivät vilahtavat töissä ja illat kuluvat lasten kanssa. Toukokuussa on muutenkin paljon kaikenlaista tohinaa: kevätjuhlia, harrastusten päättäjäisiä ja lasten synttäreitä. Neulottu on ja ommeltukin, mutta vielä ei ole mitään esiteltävää, mutta onneksi sain syyn blogata, kun meemihaaste kolahti Meriltä Artisan_notes -blogista.

Tee siis näin: Poista minun vastaukseni ja korvaa ne omillasi. Haasta mukaan 4 blogiystävää.


1. Neljä työtä, joita olet elämäsi aikana tehnyt:
- mansikanpoiminta (maaseudulla ei muuta kesätyötä ollut tarjolla)
- ovelta ovelle kiertävä tutkimushaastattelija (kamalaa, mutta opiskeluaikana oli pakko saada lisätienestiä)
- kioskimyyjä
- au pairina Englannissa

2. Neljä tv-ohjelmaa, joita tykkään katsella
- Strömsö
- Tie Avonleaan (nyt rästissä parin viikon jaksot odottamassa)
- puoli yhdeksän uutiset
- Puutarhaunelmia

3. Neljä paikkaa,joissa olen ollut lomalla
- Norjassa telttailemassa koko perheen voimin
- Ahvenanmaalla pyöräilemässä
- Firenzessä ihan yksin
- Berliinissä mieheni kanssa

4. Neljä internetsivua joilla käyn melkein päivittäin
- google
- googlereader
- blogilista
- työpaikan intra


5. Neljä lempiruokaa:
- vuohenjuustosalaatti
- lampaan sisäfile espressokastikkeella
- tuoreesta basilikasta tehty pesto ja spaghetti

6. Neljä paikkaa jossa mieluiten olisin juuri
- joenvarsilehdossa kuuntelemassa satakieliä ja muita yölaulajia
- juoksulenkillä
- katsomassa Tie Avonleaan ja neulomassa (en ole tänään ehtinyt neuloa vielä yhtään)
- nukkumassa


Ja haastanpa tällä kerralla Kissaemon, Tellun, Benglian ja Marian. Vastatkaa jos ehditte ja haluatte.

Ei kommentteja: