sunnuntaina, elokuuta 16, 2009

Sunday Swing

Kerroinkin jo edellisessä postauksessa - suuret kiitokset muuten kommenteista, niitä on aina mukava saada! - että olen neulonut innolla sukkia. Päivittäisillä työmatkoilla ehtii neuloa yllättävän paljonkin, vaikka en mitenkään nopea neuloja olekaan.

Kummityttö vanhempineen tuli vierailulle, joten oranssin sukkaparin valmistuminen vauhdittui. Tämä sukkapari nimittäin meni lahjaksi kummitytölle, jonka jalka oli kasvanut kesän aikana niin että uusia villasukkia tarvitaan (ei ehkä ihan näillä keleillä mutta kyllä ne villasukkakelitkin taitavat olla tulossa). Eilen virkkasin koristeraidat ja päättelin langat sukkiin, jotka olivat odotelleet jo jonkin aikaa viimeistelyä. Varren koristeraidat on tehty Sukkasillaan-kirjan ohjeella tai ainakin alkuperäinen idea on sieltä lähtöisin.


Ohje: perussukka 48 s, koko 31-32
Lanka: Gjestal Maija, 60 g, ja pätkävärjättyä ohutta sukkalankaa
Sukkapuikot nro 3

Tänään sain valmiiksi Sunday Swing -sukat. Suunnittelija Kristel Nyberg kertoo Knittyssä, että hän halusi löytää mallineuleen kirjavalle sukkalangalle ja minusta tämä tavoite toteutuu hyvin tässä ohjeessa. Nämä olivat mukavat neuloa; mallineule on riittävän helppo ja ohje oli - kuten isossa maailmassa on tapana - perusteellisesti kirjoitettu. Tällaiset voisin tehdä toisetkin, vaikka yleensä iskee kyllästyminen jo toisen sukan kohdalla. Näissä sukissa on maininnan arvoista myös se, että hankin vihdoinkin kauan toivomiani välikoon sukkapuikkoja ja koko 2,25 taitaa olla oikea koko minun käsialalleni ja ohuelle sukkalangalle tyyliä Mokkasukka.


Ohje: Sunday Swing, koko M (64 s)
Lanka: Mokkasukka
Sukkapuikot nro 2,25

4 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Kauniit sukat :)

Inkeri kirjoitti...

Kauniita sukkia. Kiitos röyhelövinkistä. Näin röyhelöiset sukat hiljattain ja mietin, miten ne oli tehty. Nyt sekin selvisi.

tiinaf kirjoitti...

Kauniit sukat!

Hepsi kirjoitti...

Kauniita sukkia!