perjantaina, maaliskuuta 19, 2010

Aurinkotakki




Ohje: yhdistelmä Novita-lehden ohjeita ja omaa soveltamista, koko 120 cm
Lanka: Linie 157 Tessa, keltainen, noin 350 g
Puikot: olisikohan olleet nro 4 tai 4½


Tämä takki oli tekeillä ihan liian kauan. Ajattelin antaa sen alunperin joululahjaksi kummitytölle, mutta takki ei valmistunutkaan jouluun mennessä. Alkuvuoden kiireissä keskeneräinen neule hautautui käsityökoriin, kunnes sain kaivettua sen esille ja tehtyä valmiiksi. Auringonkukka ja lehdet on tehty neulomalla, ja molempiin löytyi ohje Lesley Stanfieldin kirjasta Anna kaikkien kukkien kukkia. Kummityttöni lempiväri on keltainen ja itsekin olen tykästynyt tuohon lämpimään keltaiseen väriin, joka tosin ei sovi minulle lainkaan. Keltainen on ihana väri esimerkiksi kukissa mutta vaatekaappiini en keltaista hanki (tosin vanha viisaus sanoo että vannomatta paras).

Nyt alkaisi vissiin olla kevätneuleiden aika, vaikka kevään tuloa saakin vielä odotella, kun eilenkin tuiskutti lisää lunta. Sesongin voisi aloittaa kaivamalla keskeneräisten käsitöiden laatikosta viime kesänä kesken jääneen pitsineuletakin...

12 kommenttia:

Marja Kyy kirjoitti...

Tuo päällä kelpaa kevättä kyllä odotella! Sievä on kuin pikku kirsikka.

Sinikka kirjoitti...

Kaunis takki:)

mennahuu kirjoitti...

Onpa nätti takki!

Kissaemo kirjoitti...

Voi miten upea neuletakki! Ja väri on suoraan minun lempivärieni maailmasta :-) Tuosta väristä tulee uskomattoman lämmin ja aurinkoinen olo.

Kiva kun olit pitkästä aikaa päivittänyt blogiasi!

-maria- kirjoitti...

Kiva, että olet palannut, ja vieläpä näin nätin neuleen kera! Minulla on vähän sama "ongelma": tykkään tuollaisesta keltaisesta, mutta en osaa pitää sitä päälläni. Ehkä sukat menisi?

AnniP kirjoitti...

Ihana takki! Tuo auringonkukka on ollut kokeilulistalla minullakin, näyttäää niin aidolta!

JennyF kirjoitti...

Kylläpä on kaunis takki! Itsekään en (vielä?) välitä keltaisesta, eikä se mullekaan sovi, mutta tuo on kyllä nätti!

Raisu kirjoitti...

Pimpula miten hieno takki!!!

Tiina kirjoitti...

Tosi keväinen takki, hyvin sopii tähän vuodenaikaan tuollaisen valmistuminen :-)

TuuliS kirjoitti...

Kiitos viestistäsi, kyllä minä pärjään!

Ripsu kirjoitti...

Ihana takki!

Hepsi kirjoitti...

Upea takki!