torstaina, toukokuuta 09, 2013

Kerhosukat

Olen mukana tänä keväänä Villavyyhdin Suuressa suomalaisessa neulekerhossa. Neulekerho on ihan loistava keksintö.

Ensimmäisen paketin saimme huhtikuun alkupäivinä. Paketissa oli Handun kashmirsukkalankaa ja ohjeena Kristel Nybergin suunnittelemat Keinahdus-sukat. Nämä sukat sopivat minun tuolloiseen mielentilaani hyvin, sillä olin suunnitellut neulovani Kristelin Knittyyn suunnittelemat Sunday Swing -sukat. Keinahdus-sukissa oli jotain samaa kuin Sunday Swing-sukissa. Keinahdus-sukkien ohje oli riittävän helppo matkaneuleeksi, ja ensimmäisen sukan neuloinkin Amsterdamin matkalla. Toista sukkaa tikkusin työmatkoilla ja kokouksissa. Kotona en tällä hetkellä juurikaan ehdi neuloa.

Kashmirsukkalanka on pehmeää ja jotenkin höttöistä. Aivan ihanan tuntuista, mutta en usko langan kestävän normaalikäyttöä. Sukkapari päätynee näin ollen ylellisiksi unisukiksi.

Toisen paketin kävinkin hakemassa viikko sitten; nyt on vuorossa Mari Muinosen suunnittelema huiviohje.



Ohje: Keinahdus, suunnittelija Kristel Nyberg (keskikoko eli 64 silmukkaa)
Lanka: Handun Kashmirsukkalanka
Puikot 2,5 mm

Mummuille oli tänä vuonna harvinaisen vaikea keksiä äitienpäivälahjaa, kun molemmilla isoäideillä on jokseenkin kaikkea eivätkä kumpikaan esimerkiksi harrasta mitään erityistä. Lahjapussit ovat kuitenkin ainutlaatuista vuoden 2013 designia: lapset piirsivät ja minä ompelin:


1 kommentti:

Katja Vilhunen kirjoitti...

Hei, sinä neuleblogauksen harrastaja tai neuleblogausta harrastanut!

Haen neuleblogien/käsityöblogien pitäjiä sekä entisiä pitäjiä vastaamaan kyselyyn neule/käsityöblogien pitämisestä. Tein vastaavanlaisen kyselyn pro gradu –tutkielmaani varten vuonna 2008. Kyselyyn tuli vastauksia runsaasti ja lopullisen muotonsa tulokset saivat viime syksynä hyväksytyn lisensiaatintyön muodossa. Tämän jatkokyselyn tarkoituksena on saada aineisto väitöskirjaa varten. Toivottavasti sinulla on aikaa vastata kyselyyn.

Kysely on tarkoitettu henkilöille, jotka pitävät tai ovat pitäneet neule/käsityöblogia. Kyselyllä selvitetään blogien ja blogaamisen merkitystä käsitöiden tekemiseen sekä neuleblogien verkostoitumista ja yhteisöllisyyttä.

Kyselyyn vastaaminen vie noin 15-20 minuuttia ja vastanneiden kesken arvotaan kolme neuleaiheista pakettia. Kyselyyn voi vastata toukokuun loppuun asti. Olisitko ystävällinen ja kävisit tekemässä kyselyn oheisesta linkistä: https://elomake.uef.fi/lomakkeet/6504/lomake.html Jos linkki ei aukea klikkaamalla, kopioi se nettiselaimesi osoitekenttään ja paina Enteriä.

Jos sinulla on kysyttävää tutkimuksen suhteen voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen kvilhune@student.uef.fi


Ystävällisin terveisin, Katja Vilhunen.