Tilkkuilua

Tänään sain mystisen innostuksen ja kaivoin esille "jokin aika sitten" aloitetun tilkkupeittoprojektin, josta on tarkoitus tulla päiväpeite tyttären sänkyyn. Projektin luonteesta kertonee jotain sekin, että se on aloitettu ennen kuin muutimme nykyiseen kotiimme ja kaivettu esille muun muassa parilla joululomalla. Peitosta ei itse asiassa puutu paljon: tikkaaminen käsin on aloitettu ja sen jälkeenhän on vain reunojen huolittelu.

Tilkkutöissä olen melko lailla itseoppinut - ja joku voisi sanoa, että sen kyllä huomaa. Puolustuksen puheenvuorona totean, että olen monta kertaa ajatellut meneväni työväenopiston tilkkutyökurssille. Siitä ei ole vain tullut mitään, koska suurin osa kursseista pidetään sellaiseen aikaan, että normaalia päivätyötä tekevät eivät kursseille voi osallistua. Onneksi on loistavia kirjoja, joissa selostetaan asioita seikkaperäisesti, ja netistäkin löytyy apua. Tilkkutyön tikkaaminen käsin on kuitenkin sellainen juttu, jota en ole kirjojen avulla oikein ymmärtänyt ja jonka näkisin mielelläni ihan livenä, jotta näkisin, mikä on luonteva työskentelytapa ja esimerkiksi kuinka kireällä työn pitää olla kehikossa.

Tikkasin peittoa tänään kuitenkin noin neliön verran. Sormustimesta huolimatta onnistuin pistämään sormeen neulalla useamman kerran ja tikkauspistot ovat kaikkea muuta kuin tasaisia, mutta minulle on tärkeintä, että tämä projekti vihdoinkin liikahti eteenpäin.

Tilkkupeittoprojektista minulla ei ole tarjota kuvaa vielä tällä kertaa, mutta sen sijaan esittelen kimpun itse kasvetettuja leijonankitoja. Kuva on vähän synkänoloinen; iltaisin alkaa hämärtää yhä aikaisemmin ja kuvien ottaminen tahtoo vain väkisin jäädä iltaan. Tästäkin kuvasta kuitenkin erottuu leijonankidan kukkien värikirjo valkoisesta punaisen eri sävyihin.