tiistaina, heinäkuuta 08, 2008

Tavissukat


Malli: 60 s, perussukka ranskalaisella kantapäällä, koko n. 42
Lanka: Novita Nalle (musta ja valkoinen), Sandnes Smart (oranssi ja keltainen), yhteensä 95 g
Sukkapuikot nro 3

Nämä sukat menivät edellisten sukkien tapaan lahjaksi päiväkotiin. Näihin sukkiin valitsin tarkoituksella vähän paksumman langan, koska käytettävissä oleva neulomisaika huomioon ottaen en viitsinyt ottaa urakaksi neuloa ohuesta langasta pitsineulesukkia kokoa 42. Uskon kuitenkin, että nämä tavissukat ilahduttivat saajaansa kovasti.

Tuntuu vähän hassulta antaa lahjaksi villasukat keskellä kesää, mutta Suomen kesähän on tunnetusti lyhyt ja kesälläkin tarvitaan villasukkia. Työkaverini kertoi käyttävänsä villasukkia ainoastaan kesämökillä, jossa on kylmät lattiat. Itse laitan kumisaappaisiin aina villasukat (ja kumisaappaita käytän lähinnä marja- ja sienimetsässä), koska ne ovat muutoin inhottavan hiostavat. Lisäksi nukun villasukat jalassa ympäri vuoden. Näin kesällä makuuhuoneen ikkuna on auki ja tarkenen juuri ja juuri ilman untuvatäkkiä kunhan on villasukat jalassa.


Puikoilla on jo uudet sukat, mallina tällä kertaa Koiranputkisukat uudesta upeasta Ullasta jossa on paljon kiinnostavia ohjeita. Kuin tilauksesta Ullassa on myös luksussukkalankatesti. Olen nimittäin jo jonkin aikaa pähkäillyt, voiko Amerikan tuliaisina saamastani ihanaisesta Koigu Premium Merino -langasta todellakin neuloa käyttösukat. Testin perusteella taidan kokeilla, vaikka epäilenkin tarmokkaan kävelytapani ja karheiden kantapäitteni kuluttavan

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kauniit sukat, pirteä kuvio. Itse pidän villasukkia aina jalassa. Kengissä ohuemmasta langasta tehdyt. En osaisi olla ilman villasukkia. Juhlissa jalat itkevät kun joutuvat sukkahousuihin.;) T. Elina

Anonyymi kirjoitti...

Kauniit sukat!

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Kauniit tavissukat ;) ja hienot tekeillä. Mulla pojan kynsikkäät menossa, mutta hitaasti tulee valmista. Vauva on varmaan kiltti, kun ehdit neuloa.p

Anonyymi kirjoitti...

Sukat ovat kauniit! Värit sointuvat hienosti yhteen.