tiistaina, marraskuuta 04, 2008

Marraskuun puutarharaporttia

Heti aluksi varoituksen sananen: Tällä kertaa ei asiaa neulomisesta eikä muistakaan käsitöistä. Suunnitteilla on joululahjaneuleita ja puikoilla on muun muassa uusimmasta Novita-lehdestä tytön pitsikaarrokeneule, jonka mallineuleesta pudotin tosin nypyt pois. Uusimmassa Novitassa oli aika kivoja ohjeita, mutta aika moneen ohjeeseen oli saatu tungettua mallineuleeseen nyppyjä. Ihan kivojahan ne ovat mutta kohtuus kaikessa :-)

Viime viikonloppuna ehdin jo sääkarttoja nähdessäni säikähtää että talvi tulee tänne eteläiseenkin Suomeen. No, ei tullutkaan, mutta viikonloppuna ahkeroin pihaa talvikuntoon. Leikkasin kuihtuneet perennat lyhyeksi ja vielä kukkivat kehäkukat joutuivat nekin biojätteen joukkoon. Osa perennoista on vielä vihreänä, joten niitä en leikannut. En oikeasti tiedä, pitäisikö perennat leikata maan tasalle talven edellä vai ei. Edellisinä vuosina en ole niitä leikannut, mutta tänä talvena haluan vähentää myyrien ja muiden jyrsijöiden mahdolliset oleskelupaikat ihan minimiin. Metsähiiret varastoivat marja-aronian marjoja puutarhatarvikelaatikkoon ja sieltä pyydystettiin niitä ihan perinteisellä hiirenloukulla juustoa syöttinä käyttäen kolme kappaletta. Seuraavaksi pitäisi kai pyydystää peltomyyriä, joita tuntuu niitäkin olevan runsaasti. Ja pitää todeta, että ennen tätä syksyä en kyllä erottanut eri jyrsijöitä toisistaan, mutta kiitos tämän vuoden lajirunsauden ja Googlen tietämykseni on kasvanut myös tässä asiassa!

Sipulikukat ovat vielä istuttamatta eikä niillä kiire vielä olekaan. Keväällä toimin mielestäni oikein fiksusti ja otin kuvia kukkapenkeistä silloin, kun tulppaanit ja narsissit kukkivat. Nyt voin sitten istuttaa lisää kukkasipuleita kukkapenkin aukkopaikkoihin.


Kesäkukkia on jäljellä yksi ruukku. Hopealehtisten kasvien seurassa oli alkukesästä uudenguineanliisa, elokuun lopusta lähtien syysasteri ja nyt skimmia. Köynnöstävä kasvi on nimeltään hopeaputous mutta toisen kasvin nimestä minulla ei ole aavistustakaan. Läheisessä puutarhamyymälässä sitä myytiin alkukesästä nimellä "vihreät, lajitelma". Hopeaputous on aivan ihastuttava kasvi, joten sitä laitan kesäkukkaistutuksiin ensi kesänäkin. Ja ehkä laitan seuraksi rungollisen verenpisaran tai ruusun. Nyt on hyvin aikaa suunnitella ensi vuoden istutuksia.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Teillä siellä etelässä näyttää kukat vielä ihan eläviltä, meillä on ollut jo ensilumi maassa, joskin nyt näyttää, että se sulaa pois. Täytyy tulla loppuviikosta oikein itse toteamaan tilanne.
tv sny

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Sain uutta puutarhainnostusta tästä sinun päivityksestäsi :) Viikonloppuna minä hätäilin viimeisten puutarhan siivoustöiden kanssa, jota ovat aina niin vastenmielisiä kevätihmiselle. Nyt taidan vielä hakea muutaman pussin lisää kukkasipuleita ja laittaa jo tunnelmavaloja pihaan.

-maria- kirjoitti...

Kaunis asetelma!

Sain perustettua blogini nimeä kantavan sähköpostiosoitteen, jonka voi laittaa näin julkisesti esille :) Eli viskaisitko sähköpostilla niin ruvetaan suunnittelemaan vuotta 2009 Knitter's Almanacin mukaan. Osoite on: lankatarinoita (ät) gmail (piste) com

Anonyymi kirjoitti...

Viimeinen sny-paketti ilmoitus saattaa tulla vähän oudosta paikasta, menepä "reippaasti" vaan, osoite on aivan oikea.

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Blogissani on sinulle jotakin :)