torstaina, heinäkuuta 01, 2010

Lupiinia lankaan


Innostuin muutaman vuoden tauon jälkeen kokeilemaan kasvivärjäystä. Helskyn käsityökoulussa on syksyn alussa tiedossa kasvivärjäystä asiantuntevan opettajan, Anna-Karoliina Tetrin, johdolla. Siihenkin liittyen olen lueskellut kirjoja ja tietysti surffannut internetin ihmemaassa lukemassa muiden värjäyskokeiluista. Tiistai-iltana kävin myös Hyötykasviyhdistyksen ylläpitämässä Annalan puutarhassa kuuntelemassa kasvivärjäys"luentoa". On muuten upea paikka tuo Annala - tiistai-iltaisin siellä on näin kesällä kahvila ja muutakin ohjelmaa.


Lupiininkukilla jotkut ovat onnistuneet saamaan sinivihreän sävyistä lankaa. Minun langastani tuli kauniin vihreää; voisikohan syynä olla se että lupiinien kukinnot alkoivat jo lakastua. Ihan kaunis väri tuo vihreäkin on, mutta sinisen sävyt ovat niin harvinaisia kasvivärjätyissä langoissa että niitä mielellään tavoittelisi. Pieni kerä on puhtaanvalkoista Novitan Bambimoa tai Woolia, muut langat ovat lampaanvalkoista kotimaista lampaanvillaa. Aikamoinen sävyero näiden kahden välillä. Monissa kirjoissa sanotaan, että käsittelemätön lampaanvilla värjäytyy parhaiten, mutta aika monissa blogeissa upeimmat sävyt syntyvät Novitan Nalleen tai Seiskaveikkaan.

Perennapenkissä poimulehti on tänä kesänä kasvanut ihan liiankin hyvin. Niinpä perkasin siitä runsaan kilon verran varsia, kukkia ja lehtiä, pilkoin niitä vähän pienemmiksi saksilla ja kaadoin vettä päälle niin että kasvinosat suurin piirtein peittyivät. Annoin poimulehtien muhia vuorokauden ajan ulkona ja sen jälkeen keitin niitä puolitoista tuntia. Liemi oli voimakkaan vihertävänkeltaista, mutta langasta tuli vähän hailakampaa, ei oikein minkään väristä. Muiden keltaisten sävyisten kasvivärjättyjen lankojen joukkoon se sopii kuitenkin hyvin.

Olen suunnitellut että ensi talven aikana virkkaisin luonnonvärisistä ja kasvivärjätyistä villalangoista ison torkkupeiton. Lankoja on minulla yhteensä monta kiloa ja ensimmäiset on värjätty yli kymmenen vuotta sitten.

4 kommenttia:

Kissaemo kirjoitti...

Minulla on kasvivärjäys vielä kokonaan kokeilematta, olisi kiinnostavaa joskus päästä keittelemään liemiä :-)

Jään innolla odottamaan raporttia peiton edistymisestä, kuulostaa upealta projektilta.

Tiina kirjoitti...

Just olin ajatellut että ei tartteis tänä kesänä värjätä kun ne entisetkin on käyttämättä... Onneksi on muitakin :-)

Mulla tuli lupiineista sinertävää, keräsin kukat ihan kunnolla kukkivista.

Elina kirjoitti...

Tulin vastavierailulle, kiva blogi sinulla! Tulen toistekin. Kauniita käsitöitä ja rauhallinen tunnelma.

MINNA kirjoitti...

Minäkin kokeilin lupiinin kukinnoilla värjäämistä viime kesänä ja sain haalean vihreätä. Kukinnot keräsin kukkimisvaiheessa.
Kasvivärjäys on koukuttavaa. Peitto Unelmasi kuulostaa ihanalta. Minä haaveilen neulovani joskuskirjoneulevillatakin omista värjäyksistäni. Tällä hetkellä olen vasta alussa ;O)