lauantaina, syyskuuta 25, 2010

Syksyä

Kylläpä tauko venähti taas pitkäksi... Perinteisten työkiireselitysten lisäksi syynä on ollut perheeseemme iskenyt kodinsisustusvimma (tai -pakko). Elokuun alussa havahduimme siihen, että koulu alkaa kohta ja ekaluokkalaisen poikamme huoneeseen oli saatava koulupöytä. Siitä alkoikin tavaroidensiirto-operaatio, kun koulupöydälle piti saada tilaa. Ensimmäisessä vaiheessa esikoinen muutti alakertaan ja hänen tieltään tyhjennettiin aikaisemmin työ- ja vierashuoneena toiminut huone. Pojat siirtyivät nukkumaan kerrossänkyyn yläkerran toiseen pieneen makuuhuoneeseen, jossa on myös pienimmäisen lelut ja vaatekaappi. Yläkerran toinen pieni makuuhuone on ekaluokkalaisen huone, jossa on koulupöydän lisäksi kirjahylly ja mahdollisimman paljon vapaata lattiatilaa legorakentamiselle. Esikoinen sai alakerrasta tilavamman huoneen, joka tosin alkaa olla jo aika täynnä tavaraa. Ja koska yksi asia johtaa helposti toiseen, niin myös olohuone sai uuden järjestyksen, joka tosin on vielä hieman vaiheessa.

Kaiken tämän jälkeen meillä on kuitenkin vielä pino laatikoita täynnä mm. kankaita, ompelu- ja askartelutarvikkeita, joille ei ole enää oikein paikkaa kodissamme. Lähiviikkoina minun on tarkoitus käydä perusteellisesti käsityötarvikkeet, -kirjat ja -lehdet läpi ja karsia tarpeettomat myyntiin tai muuten kiertoon. Kirpputoripöytäkin on jo varattu Valtterin kirppikseltäkin, kun myös pieneksi jääneitä lastenvaatteitakin on taas monta kassillista.

Lisäksi olen käynyt marttojen kanssa Tallinnassa käsityöostoksilla, opetellut Helskyn käsityökoulussa keramiikan tekemistä ja kässämartoissa puolestaan neulakinnastekniikkaa. Kirjastosta on löytynyt lainaksi kivoja käsityökirjauutuuksia ja sain vihdoin pitkän odottamisen jälkeen lainaksi myös Cookie A:n Sock Innovation -kirjan. Raskaan työviikon päätteeksi palkitsin itseni myös ostamalla IK:n ja virolaisen Käsityö-lehden. Eilisiltana olikin sitten ihana käpertyä peiton alle sohvalle ja inspiroitua ihanista lehdistä ja kirjoista.

Valmistunutta-osastolla käyttöneuleita lapsille:


Ohje: Wurm-pipo (Ravelrystä)
Lanka: Novita Tennessee
Puikot 3 mm (muistaakseni)

Kuopus on konservatiivinen ja suhtautuu epäillen kaikkiin uusiin vaatteisiin. Tämän pipon suostui laittamaan päähän vasta kun kaikki muut päähineet olivat pyykkikorissa. Isosisko puolestaan tykästyi huiviinsa niin että on pitänyt sitä joka päivä, vaikka vielä ei ihan villahuivikeleissä olla:

Ohje: Baktus
Puikot: Addin 3,5 mm pyöröpuikot

Lankaa meni tasan kaksi kerää eli 100 g. Baktus on siitä kiva ohje, että langan voi käyttää optimaalisesti eikä jää keränloppuja tähteeksi. Lanka on kesällä Turusta Lankabaarista ostettua merinovilla-nylon-sekoitetta (80 % / 20 %). Langan vyöte ehti kadota, mutta todennäköisesti kyseessä on Crystal Palace Yarnsin Mini-Mochi.

Puikoilla on sukkia lapsille ja suunnitelmissa villahaalari kuopukselle. Haaveissa jotain ihanaa itselleni mutta sinne asti en taida käytännössä koskaan päästä.

2 kommenttia:

JennyF kirjoitti...

Kauniita neulomuksia! Voi kuinka mä olen kade, kun teidän neiti käyttää huiveja, meillä kun ei moinen tule kuuloonkaan...

Virkattu lintu kirjoitti...

Kivoja käsitöitä blogissasi! Mielenkiinnolla lueskelin noita kasvivärjäysjuttujakin, tarkoitus olisi itsekin sitä puuhaa joskus kokeilla...Ja Baktuskin olisi kiva neuloa :)