lauantaina, helmikuuta 05, 2011

Sukkailua

Neulominen ja blogin päivittäminen ovat kaikista hyvistä lupauksista huolimatta jääneet vähiin viime viikkoina. Osasin kyllä aavistaa, että tammikuu tulee olemaan töissä kiireinen, mutta ihan tällaista starttia vuodelle en osannut odottaa. Parin viikon kuluttua on onneksi hengähdystauko kun on koulujen hiihtoloma ja minäkin lasten kanssa lomalla koko viikon.

Edellisten postausten villatakki on edelleen kesken - neuloin yhden viikonlopun aikana hihat kahteen kertaan ja pyöriö on vieläkin huono. Huppua aloitin dominotilkuista mutta se on samoin kesken. Kyllä minä sen vielä teen valmiiksi, kunhan työkiireet tästä vähän helpottavat ja aivokapasiteettia riittää muuhunkin kuin sileään oikeaan.

Eli minä olen taas tikuttanut sukkia ja tällä kertaa paksuja perussukkia lapsille toiveiden mukaisesti. Pienimmät punaiset sukat ovat ensimmäinen valmistunut Lankahamsterityö kuopukselle, jonka alpakkasukista kului pohja puhki. Tällaiset paksut sukat eivät mahtuneet talvikenkiin, joten nyt työn alla on uudet sukat ohuemmasta langasta. Esikoistytön ja isomman pojan jalat ovat melko lailla saman kokoiset kuten kuvan sukistakin voi päätellä. Hjertegarnin raitalanka tarttui mukaan kesälomalla Tanskasta poistolankakorista. Paksusta langasta sukat syntyivät nopeasti. Poikien sukissa lanka on Seiskaveikkaa ja raidat lankakorin pohjalta löytyneistä nöttösistä. Laitan tähän itselleni muistiin, että silmukoita oli isomman pojan sukissa 44 ja pienemmissä 40.


Isompi kummityttö täytti tammikuussa jo 11 vuotta, ja hän saa myöhästyneenä syntymäpäivälahjana vielä sukat. Mihin ihmeeseen vuodet kuluvat - tyttö on kohta minun mittaiseni ja kengän kokokin on sama kuin omani. Neuloin sukat vähän kapeimmiksi kuin vastaavankokoiset aikuisten sukat eli 44 silmukkaa 48 silmukan sijasta. Lanka näissäkin Seitsemää veljestä ja puikot 3½.

Helmikuussa tulee ehkä neulottua enemmän kun ilmoittauduin parin vuoden tauon jälkeen lankahamstereihin.

3 kommenttia:

Hepsi kirjoitti...

Kauniita sukkia!

Kangaskasa kirjoitti...

Ihanan pirteitä sukkia!

-maria- kirjoitti...

Ihania sukkasia!