sunnuntaina, maaliskuuta 04, 2012

Kirjaillut lapaset


Syksyllä aloittamani ja taannoin myös blogissa keskeneräisinä esittelemäni lapaset ovat nyt valmiit. Aloitin näiden tekemisen syyskuussa käsityökoulussa, jossa tehtävänä oli tehdä vapaavalintainen työ kirjomalla. Tämän projektin kanssa kävi tutulla tavalla - ensin innostun ja sitten kyllästyn. Ensimmäisen lapasen kirjoin valtavalla innolla mutta toinen saikin sitten odottaa aikansa. Hiihtolomaviikolla kaivoin keskeneräisen lapasen esille ja aloin pistellä.

Lapasten materiaali on pesukoneessa vanutettua villapaitaa ja kaava on sovellettu ostolapasesta. Alla olevassa kuvassa näkyy lapasen osat:


En ole lapasen malliin täysin tyytyväinen (tämä olikin kokeilu). Peukalosta ei tullut kovin istuva: kämmenen puolella peukalon juuressa on ikään kuin liikaa kangasta. Käytössä - jos näitä nyt raaskii käyttää - ongelmaa saattaa aiheuttaa myös villaneuloksen venyminen. Harmaa neule on villasekoitetta eikä huopunut ihan niin hyvin kuin valkoinen täysvillapusero. Kappaleet on yhdistetty koneella ompelemalla.


Katsoin kuvioihin mallia yhdestä 1970-luvulla ilmestyneestä rekipeittokirjasta, jonka lainasin äitini kirjahyllystä, mutta sommittelu ja värit ovat ihan omat. Väritys muotoutui työn edetessä. Halusin käyttää paljon värejä ja myös vastavärejä tehosteena. Kuten kuvistakin huomaa, niin lapaset eivät ole ihan identtiset, vaan kuvioiden koko ja sijoittelu eroavat vähän.

Alunperin haaveilin käsityökoulussa tekeväni sohvatyynyn rekipeittokirjonnalla, mutta kuvioiden sommittelu oli yllättävän hankalaa, vaikka piirsin monta luonnosta. Nyt olen ihan tyytyväinen, että valitsin tällaisen pienemmän työn, koska tähänkin meni aikaa varmaan parikymmentä tuntia.


12 kommenttia:

Kangaskasa kirjoitti...

WOW, jopas on upeat lapaset!

Kissaemo kirjoitti...

Uskomattoman hienot lapaset! Huikeaa värileikkiä ja kauniit kuviot. Totta tosiaan - raaskiiko tuollaisia käyttääkään...? Vaikka toisaalta olisivat kyllä juuri sopiva pari jollekin yksiväriselle villakangastakille.

Viikonloppuna kaappeja ja laatikoita järjestellessäni löysin nipun kokonaan valkoisia puuvillaisia lautasliinoja. Vuosien tauon jälkeen kirjontasormia alkoi pikkuisen syyhyttää... :-) Muistanko oikein vai onko Suuri Käsityö -lehdellä joskus ollut yrttiaiheisia kirjontamalleja?

Sanna kirjoitti...

Mielettömän kauniit lapaset!

Lea P kirjoitti...

Oi kuinka kauniit lapaset, nyt vaan se sohvatyyny perään kun opit tuon kirjontatavan.
Mahtavan Angry Bird-pipon olet myös tehnyt lapsellesi.

Tiina kirjoitti...

Huikean hienot lapaset! Mikäli sitten raaskit käyttää, niin ota pyhäkäyttöön: hienostelureissuille vain. :)

Suvi kirjoitti...

Ihanat, upeat, mahtavat!

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki superlatiivit on jo käytetty!!
Niin upeat, että sanaa en saa suustani.. taas yksi taidonnäyteitäsi. Minulla on virolainen kirjontakirja, jossa kaikki mallit erillisinä "kaavoina", lainaan mielelläni sitä sinulle tyynyn tekoon. -anne

Hepsi kirjoitti...

Wau, kuinka upeat!

Tiina kirjoitti...

Mahtavat lapaset teit! Käyttäähän noita pitää!

Elios kirjoitti...

Mykistävän upeat!

Äipän touhut kirjoitti...

Todella kauniit käsineet. Hyvää Pääsiäistä !

Anonyymi kirjoitti...

I can't read any of this, but I am in love with these mittens.