sunnuntaina, huhtikuuta 01, 2007

Kevättä ilmassa

Olimme viettämässä viikonloppua Keski-Suomen mummolassa ja sielläkin kukkivat jo leskenlehdet ja peipposet lauloivat. Pääkaupunkiseudulla voi uusia muuttolintuja havaita päivittäin ja kukkapenkistä nousee sipulikukkien lisäksi jo perennat. On vaikea uskoa, että kevät on jo näin pitkällä! Minulla on hamsterikuun alussa aloittamani palmikkovillatakki paksuhkosta merinovillasta yhä kesken ja moni talvinen neulesuunnitelma jäi toteuttamatta. Takatalvi voi toki vielä yllättää, mutta pikkuhiljaa olisi kai suuntauduttava kohti kevyempiä ja kesäisempiä neuleita.

Onneksi sukille on käyttöä ympäri vuoden, joten ennen kuin keksin mitä kesäistä alkaisin neuloa, voin jatkaa sukkien neulomista. Puikoilla on viime aikoina ollut ihan perussukkia ilman mitään kikkailuja: varsi 2 oikein 2 nurin -joustinta ja vahvistettu kantapää.

Project Spectrumin huhti-toukokuun värit ovat vihreä, keltainen ja vaaleanpunainen. Keltainen on näistä minulle värinä vierain. Ehkä kuitenkin aloitan siitä, sillä sitä on varastossa vähiten (mikä logiikka!). Viime kesän lomamatkalta Saksasta ostin keltaista puuvillasekoitetta, josta on tarkoitus neuloa tyttärelle lyhythihainen pusero tai hame. Vaaleanpunaista ja vihreää sen sijaan löytyy lankavarastosta ihan reilusti, ja ne ovat väreinä molemmat mieluisia.

Maaliskuussa neuleita valmistui vähän ja kuvia niistä on tullut otettua vielä vähemmän. Tässä kuitenkin kuva bolerosta, jonka neuloin Wetterhoffin värjäämättömästä silkki-villasekoitteesta, jota oli myynnissä viime syksynä Kädentaito-messuilla. Ohje on viime vuoden Modasta, muistaakseni numerosta 3/2006:

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Taidanpa olla ensi kertaa sivuillasi.Selailin pitkään ja löysin kauniita neuleita.Olipa mukava tutustua!-Oikein aurinkoista ja hyvää pääsiäisaikaa Sinulle toivottelee famu.