Käväisin tiistaista keskiviikkoon Joensuussa (uskaltaakohan edes tunnustaa, että ensimmäistä kertaa elämässäni), jossa on tällä viikolla meneillään pohjoismainen neulesymposium. Olisi ollut tosi kiva olla mukana koko viikko, mutta sellaiseen omille harrastuksille omistautumiseen ei tässä elämänvaiheessa ole mahdollisuutta. Rentouttavaa olla paikassa, jossa kaikki neuloivat tai puhuivat neulomisesta eikä kukaan ihmetellyt, että innokkaimmat eivät malttaneet lopettaa kahvitauollakaan.
Kurssitarjonnasta olin etukäteen valinnut Annemor Sundbøn kurssin, jossa teemana oli kansanperinne ja neulonta ja jossa opittiin ns. taikaneulonta eli kuinka neulotaan sormikkaan sormet kahdella puikolla. Tekniikka on veikeä ja sillä voi neuloa myös helposti pieniä eläinhahmoja, sorminukkeja ynnä muuta pientä piperrystä. Barbille ja nukkekotinukeille neulottavien vaatteiden hihatkin syntynevät kätevästi tuolla tekniikalla. Ostin myös Sundbøn kirjan Invisible Threads in Knitting, joka lähestyy neulomista kulttuurihistoriallisesta tai kansatieteellisestä näkökulmasta ja jossa on myös jonkin verran neuleohjeita erityisesti langanloppujen ja jämälankojen käyttöä ajatellen.
Joensuun torilla oli keskiviikkoiltapäivänä taiteilija Helena Paakkisen organisoima KnittingKnitting -tapahtuma, jossa julkineulomisen tuloksena syntyi ympäristötaidetta. Neulojia oli jonkin verran (ehkä 40-50 plus satunnaiset ohikulkijat jotka pääsivät myös kokeilemaan neulomista tai virkkaamista), vaikka 28 asteen lämpötila ja paahtava auringonpaiste eivät nyt ehkä suoranaisesti suosineet neulomista tällaisen herkkähipiäisen varjossaviihtyjän näkökulmasta. Tapasin torilla pari tuttua marttaa ja neulomisen lomassa tuli parannettua maailmaa tai vähintäänkin marttajärjestöä.
Kuopio
Muun osan viikosta olen ollut lasten kanssa anoppilassa. Itse olen saanut kiitettävästi keskittyä omiin harrastuksiini ja lasten kanssa puuhailuun, kun anoppi on pitänyt huolen ruokataloudesta. Isovanhemmat ovat puuhailleet lasten kanssa vaikka mitä, muun muassa käyneet ongella ja uimassa, ja mummu on paistanut maailman parhaita muurinpohjalettuja. Metsästä löytyi jo ensimmäiset mustikatkin.
Käsityöt yhdistävät äitiä ja tytärtä. Tytär on innostunut pujottelemaan helmilangalla kuvioita vohvelikankaalle ja minä olen neulonut ahkerasti Silkegarn-langasta jakkua. Tänään sainkin jo hihat valmiiksi. Edessä on mielestäni tylsin työvaihe eli pingotus ja kokoaminen, mutta sen jälkeen pääsee virkkaamaan jakun reunukset. Teen jakkua löyhästi Moda-lehden ohjetta seuraten, mutta käytän aivan erilaisia lankoja kuin alkuperäisessä ohjeessa ja silmukkamääriäkin on pitänyt vähän säätää.
Tänään kävimme Kuopion Korttelimuseossa. Siellä on koko kesän ajan päivittäin työnäytöksiä kehräämisestä, ja museokävijät pääsevät jopa itse kokeilemaan karstaamista ja kehräämistä. Tytär kokeili karstaamista ja mieheni kehräämistä. Anoppi kertoi, että hänen kotipaikkansa ullakolta löytyisi toimiva rukki, ja intouduimme kahvipöydässä leikittelemään ajatuksella, että suvun kesäpaikkaan laitettaisiin kesäksi lampaita kasvamaan ja samalla estämään peltoja kasvamasta umpeen. En ole toistaiseksi ollut kovin innostunut kehräämisestä, mutta siinä olisi kieltämättä jotakin, jos kasvattaisi itse lampaat, joiden villan kehräisi langaksi ja vielä värjäisikin itse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti