tiistaina, heinäkuuta 31, 2012

Järjestystä, mars!

Kesäloman loppuessa minulla on aina halu saada elämää järjestykseen ja ojennukseen. Kodin järjestäminen palvelee hyvin tätä tarkoitusta. On mukavaa saada jotain konkreettista aikaiseksi ja tuntuu kivalta aloittaa paluu kohti arkea ikään kuin puhtaalta pöydältä.

Viime viikolla muun perheen lomaillessa anoppilassa kävin läpi myös lankavarastoni. Nyt langat on järjestetty siististi laatikoihin ja yläkaappeihin, ohuet huivilangat ovat omassa laatikossaan, samoin ohuet sukkalangat, Novitan sukkalangat jne. Lankavarastosta löytyi myös yllätyksiä eli lankoja joita en lainkaan muistanut hankkineeni. Vietin myös erinäisen tunnin Ravelryssa hakien ideoita ja inspiraatiota, mitä kyseisistä langoista voisi tehdä.

Käsityökoreista löytyi myös paljon keskeneräisiä neuleita: muun muassa 3 kesken jäänyttä neuletakkia (saivat kaikki purkutuomion, joka pannaan täytäntöön myöhemmin), yksi poncho, 4 sukat, yhdet säärystimet, muutama huivintekele ja muutama pipo. Osa näistä oli melkein valmiita, kuten lapasia joista puuttuvat peukalot (jostain syystä hyydyn aina siinä vaiheessa...), ja osa taas enemmän kesken. Tällä kertaa kuitenkin sisuunnuin ja keräsin kaikki melkein valmiit projektit yhteen koriin ja tein päätöksen viimeistellä ne loppuun ennen kuin aloitan mitään uutta. Ja kas kummaa, hommaan ei mennyt kuin muutama tunti, tässä lopputulos:



2 kommenttia:

Ripsu kirjoitti...

Kyllä sulla on nyt varmasti sellainen katharsis, että voin vain kadehtia! Pitäisi itsekin saada aikaiseksi vastaavaa.

Tanja kirjoitti...

Ripsu, kyllä on voittajan fiilikset, joten voin suositella lämpimästi :-)