torstaina, maaliskuuta 26, 2009

Villahousut


Neuloin naapuriin syntyneelle pikkuprinsessalle lahjaksi villaiset vaippahousut. Naapurit hurahtivat odotusaikana kestovaippailuun ja ovat mieltyneitä kaikkiin luonnonmateriaaleihin, joten villapöksyt otettiin ilahtuneena vastaan. Lanka on Ruskovillan hahtuvaa ja ohjeena Ullassa julkaistu villapöpät.

Omilla lapsillani en ole osannut käyttää itse neulottuja villavaippahousuja, vaikka muutamat villahousut on ollut "pakko" neuloa. Ruskovillan villahousut ovat mielestäni olleet ylivertaisen hyvät itseneulottuihin verrattuna ja lisäksi olen käyttänyt vaihtelevasti erilaisia tarrakuoria. Olen myös ollut todella laiska ompelemaan vaippoja tai edes lisäimuja. Silloin kun aloitin kestovaippojen käytön esikoisellani vuonna 2000, kestovaippojen käyttäminen oli aika marginaalinen ilmiö. Vaippoja ei ollut tarjolla montaa sorttia, joten hankin tuolloin villahousuja, harsoja ja erilaisia lisäimuja ja niillä pärjättiin ihan hyvin. Keskimmäisen lapsen syntyessä vuonna 2003 tilanne vaippamarkkinoilla olikin ihan toinen. Tarjolla oli jo vaikka mitä ja minäkin innostuin hankkimaan harsojen seuraksi yhtä sun toista kivaa. Tämän jälkeen suuri osa kestovaipoista oli lainassa kummitytön perheessä ja sen jälkeen odottelivat varastossa seuraavaa käyttäjää. Kuopukselle ei tarvinnut hankkia kuin muutamat vaippakuoret, sillä suuri osa vaipoista oli vielä kolmen käyttäjänkin jälkeen priimakunnossa. Tarralliset kuoret (ne tarrat!) tuntuvat kuluvan nopeimmin, mutta kyllä nekin pari käyttäjää kestävät.

Meidän vaipparatkaisumme ekologisuutta lisää se, että olemme kierrättäneet vaippoja käyttäjältä toiselle. En ole laskenut vaipoille hintaa, mutta arvelisin, että lapselta toiselle kierrätettävät kestovaipat tulevat selvästi edullisemmaksi kuin kertakäyttövaipat. Jos nyt aloittaisin kestovaippailun, haluaisin ommella itse vaippoja kierrätysmateriaaleista. Sen ekologisempaa (ja edullisempaa) vaipparatkaisua lienee vaikea löytää.

Ei kommentteja: