keskiviikkona, syyskuuta 27, 2006

Käsi ja kämmekäs


Salainen ystäväni yllätti taas; eilen oli sininen kirjekuori odottamassa ja sieltä paljastui kuvassa näkyvä käsikortti punottuine rannenauhoineen. Kiitos!

Kuvassa näkyy myös oma käteni esittelemässä kämmekästä, joka on tehty Interweave Knitsin kevätnumeron 2006 Rib-and-Cable Mitts –ohjeella. Lanka on Dropsin Alpacaa ja puikot olivat kolmosen bambupuikot. Kämmekkäät ovat päässeet jo käyttöön ja ovat kovasti ihanat. Neuloessani pelkäsin, että niistä tulee liian pienet, mutta ehei; niistä tulikin vain erittäin hyvin istuvat.

Olen neulonut kaikenlaista pientä, mutta kämmekkäiden lisäksi ei ole mitään uutta ja valmista esiteltävää. Pojan lapaset ovat vailla peukkuja, tyttären sukat ovat vielä vähän kesken ja apupupulta puuttuu puolitoista kättä. Hartiani ovat edelleen aika kipeät ja olen suosiolla yrittänyt olla joko kokonaan neulomatta tai neuloa vain vähän. Neulomisaikaa ovat verottaneet myös syksyn kiireet: olen poiminut puolukoita, leiponut urakalla omenapiirakoita pakastimeen ja tehnyt vähän puutarhahommia. Puutarhahommissa olen koko lailla noviisi, joten enemmän aikaa kuluu pähkäilyyn ja tiedon etsimiseen kuin tekemiseen.

Edit: vähän korjailin tekstejä.

4 kommenttia:

vattumato kirjoitti...

Heips!
Arvasit oikein mitä kummallinen kuva esitti. Sehän oli Kalle Kaalimato. Otapa yhteyttä jotta saat palkintosi=o)

Pia Nore kirjoitti...

Nätit kämmekkäät ja lämpöisen näköiset!

Nimim. tänään kommentoin jokaiselle jonka blogissa käyn.

Tanja kirjoitti...

Vattumato, jätin blogiisi kommenttiin sähköpostiosoitteeni.

TuuliS kirjoitti...

Oletko kokeillut neuloa seisaallaan? Silloin kuulema tulee juuri oikea kulma käsivarren, olan ja niskan lihaksille. Minulla se toimii kun neulon kevyttä esim. sukkia. Painavat jutut on parasta jättää odottamaan. Kiva, kun jotain kuitenkin saat aikaan, se parantaa henkisesti.