perjantaina, lokakuuta 21, 2011

Käsineitä




Tänä syksynä olen tehnyt paljon käsitöitä mutta en ole oikein osannut kirjoittaa niistä mitään tänne blogiin. Olen uudistanut ja tuunannut vaatteita (martoissa oli mielettömän hyvä Aija Rouhiaisen pitämä vaatteiden uudistamiskurssi), neulonut, virkannut ja koukunnut lapasia, tehnyt huovasta rintarosseja ja käsityökoulussa kirjonut. Ja silti - tuntuu siltä, että ei ole mitään blogattavaa. Kaikki tehty tuntuu niin tavalliselta ja arkiselta että niistä ei ole muille esiteltäväksi.

Käsityökoulussa aloitimme tämän viimeisen vuoden syyslukukauden kirjonnalla ja tuunauksella. Ensin ajattelin tehdä perinteistä peittokirjontaa soveltaen sohvatyynyn, mutta onneksi tulin järkiini ja aloin tehdä jotain pienempää. Alla olevassa kuvassa on vielä keskeneräisten lapasten yksityiskohtia.


Koukkuaminen kaksipäisellä koukulla (Tunisian crochet) on edelleenkin kivaa. Tosin parasta on aloittaa aina uusia lapasia uusilla lanka- ja väriyhdistelmillä joten valmiita lapasia ei ole vielä montaa paria, mutta kyllä niitä pikkuhiljaa valmistuu joululahjavarastoon. Peruslapasten lisäksi olen oppinut tekemään koukutut lapaset peukalokiilalla. Tosi helppo tekniikka ja niin näyttävän näköistä pintaa. Luin joltakin nettisivulta, että koukkuamisella on monta erilaista englanninkielistä nimitystä. Suosikkini eri nimityksistä on Idiot stitch :-)

Koukutut lapaset, ohje oma, 30 s
Lanka: valkoinen Novita Tempo ja raitalanka Seitsemän Veljestä
Koukku: 2-päinen koukkuamiskoukku 5,5 mm

Kuvia ottaessa ulkona oli mielettömän kylmä tuuli, mutta samettiruusut ja krassi kukkivat vielä täyttä päätä. Kummallinen syksy.

tiistaina, syyskuuta 27, 2011

Tilkkupeittoja ja syksyn satoa





Novitan ja marttojen tilkkupeittokampanja alkaa olla finaalissa. Minä sain oman peittoni (kuvassa yllä) kasaan melko lailla hyvissä ajoin, mutta sen lisäksi kokosin kaksi marttojen yhteisprojektina tekemää peittoa ja niiden viimeistely jäi kyllä viime tippaan. Tulevana lauantaina peitot kootaan (toivottavasti) maailmanennätyspeitoksi Senaatintorilla.

Oman peittoni virkkasin enimmäkseen Seitsemästä Veljeksestä, mutta mukana on myös erilaisia muita villa- ja villasekoitelankoja. Pahinta oli ziljoonan langanpään päättely, vaikka yritin kehitellä kaikenlaisia kikkakolmosia langanpäiden piiloon virkkaamiseen ja päättelemiseen virkatessa.

Syksyn satoakin on tullut virkattua. Näiden ohjeet löytyvät viimeisimmästä Suuresta Käsityölehdestä.

keskiviikkona, syyskuuta 07, 2011

Lapaset


Vai olisikohan nämä rasat, kun ohje ja innoitus on Etelä-Pohjanmaalta lähtöisin...

Ensimmäinen pari syntyi yhden viikonlopun aikana kesäkuussa, mutta toiseen pariin vierähtikin sitten vähän pidempi aika, kun kesähelteillä koukkuaminen paksulla villalangalla sai väistyä keveämpien lankojen tieltä. Kohtahan lapasia taas tarvitsee ja luulenpa että näitä tulee tehtyä jokunen pari lahjaksikin. Minä olen kertakaikkisen tykästynyt tähän tapaan tehdä lapasia. Tällä hetkellä koukkuan lapasia valkoisella Tempo-langalla ja iloisenvärisellä Seiskaveikka-raitalangalla ja niistäkin tulee kivannäköiset. Oikein sormia syyhyttää päästä kokeilemaan erilaisia väriyhdistelmiä.

Lankana on molemmissa Kauhavan Kangas-Aitan Unni- ja Silje-langat. Lapaspariin meni runsas kerä Unnia ja Siljeä vähän vähemmän. Kauhavan Kangas-Aitan sivuilta löytyy muuten ohjekin sekä lapasiin että pipoon. Ja paljon muutakin mukavaa.

keskiviikkona, elokuuta 17, 2011

Taas yhdet harmaat sukat

Hyväksi havaitulla ohjeella voi neuloa toisetkin sukat - varsinkin jos pitää taukoa muutaman vuoden:


Ohje Knittystä
Lanka: Novita Nalle, noin 115 g
Sukkapuikot 2,75 mm

Varren pintaneuleen jälkeen nämä sukat ovat kyllä tosi tylsää neulottavaa, mutta lopputulokseen olen tyytyväinen. Yksinkertaisen tyylikkäät sukat, joissa on kuitenkin jotain erityistä. Tuo vaaleanharmahtavanruskea Nalle-lanka oli sen sijaan raivostuttavaa, kun langasta puski ulos sitä vaaleata nöyhtää. Kuinkahan helposti nämä nyppyyntyvät käytössä - olen huomannut että Novitan langoista tietyt harmaan sävyiset sukkalangat menevät käytössä ensimmäisenä huonon näköiseksi.

Nyt edessä on sitten taas mukava tehtävä päättää, millä ohjeella ja millä langalla aloitan neuloa seuraavia sukkia.

maanantaina, elokuuta 08, 2011

Keltaista

Keltainen ei ole minun värini - ei ole ainakaan tähän asti ollut. Rakastan keltaista luonnossa, mutta vaatekaapistani sitä ei löydy, ei edes villasukista. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut lämmetä keltaiselle. Esimerkiksi jokaisella ruokakauppareissulla kuljen kuin ohimennen lankahyllyjen kautta ihastelemassa Novitan syksyn lankojen leijonankeltaista sävyä (muutoin en ole erityisen innostunut Novitan uusista värikartoista tai langoista, mutta leijonankeltainen Rose Mohair ja Kelo houkuttelevat kovasti - kunhan vain keksisin mitä niistä neuloisin).

Pietaryrtin keltainen on upea sävy. Pohdiskelen edelleen, vieläkö pietaryrtin kukkia ehtisi kerätä värjäystä varten. Kohta ei enää ehdi.

Auringonkukat ovat ihania. Ne ovat kesän ja syksyn välissä syntyneen tyttäreni perinteisiä synttärikukkia; niin varmasti tänäkin vuonna.


Synttäripöytään katetaan ehkä myös tämä Kuopiosta kirpparilta löytynyt auringonkukkavati, joka on niin retroa! Vadin alla on isotätini vanhat ikkunaverhot, jotka äitini lahjoitti minulle tänä kesänä. Kangas on Tampellan; muuta tietoa kankaan hulpiossa ei ole. Verhot roikkuivat vuosia isotädin kodin ikkunoissa mutta ihme kyllä tukeva puuvillakangas ei ole haalistunut lainkaan.


Pehmeää keltaista villalankaa, josta tulee poncho tyttärelleni. Ponchot näyttävät muutaman vuoden tauon jälkeen olevan taas muodissa. Lankakerien alla on samaisen isotädin jäämistöistä peräisin olevan pitsipeitto, joka on kooltaan liian pieni normaalimittaiseen sänkyyn. Pitsipeitto lienee alunperin virkattu päästävedettävään sänkyyn päiväpeitteeksi. Tämän osalta harkitsen jopa sitä, että yrittäisin virkata lisää paloja peittoon - tosin voi olla, että riittävästi oikeansävyisen ja -vahvuisen langan löytäminen on liian haasteellista.



sunnuntaina, heinäkuuta 31, 2011

Hamahelmipussukka



Tällaisen pussukan ohje oli tämän vuoden ensimmäisessä Taito-lehdessä ja jossakin muussakin lehdessä olen tainnut nähdä jonkun ohjeen. Hamahelmineuleita oli esillä myös Kauhavan käsityömessuilla ja silloin kävi niin kuin monesti ennenkin: kun näkee jonkun ohjeen toteutettuna ja pääsee hypistelemään työtä, niin innostuu itsekin.

Pussukka on tehty 18-säikeisestä Liina-kalalangasta ja hamahelmet ovat sen värisiä, mitä sattui yhtenä iltana löytymään lasten askartelutarvikelaatikosta. Ohjeessa suositeltiin 3,5 mm:n puikkoja, mutta itse käytin kolmosen puikkoja. Seuraavaan työhän kokeilen vielä vähän pienempiä puikkoja, kun neulepinta jäi minun käsialallani vähän löysäksi.

Tulin silittäneeksi hamahelmiä ehkä vähän liikaa; vähempikin riittäisi neuleessa toisin kuin lasten askartelutöissä.

Näiden reunahuomioiden jälkeen on kuitenkin todettava, että oli ihan hauska kokeilu. Puikoilla on jo vaaleanpunaista puuvillalankaa ja samanvärisiä hamahelmiä!

torstaina, heinäkuuta 28, 2011

Lomalla

Minulla oli tänä kesänä lomaa vain kolme viikkoa, mutta loma on ollut sitäkin mukavampi. Laiskoja kotipäiviä toki voisi olla enemmän - tosin minun luonteellani ja kolmen lapsen perheellä laiskottelu vaatii pitkäkestoista harjoittelua, johon kolmen viikon lomakaan ei riitä! Olimme reissussa niin Ruotsissa kuin kotimaassakin. Matkan varrelle osui kauniita maisemia, kulttuurinähtävyyksiä, huvipuistoja, tunnelmallisia kahviloita, puistoja, uimarantoja ja paljon muuta mukavaa. Ilman erityistä etsimistä saatika etukäteistiedusteluja matkan varrelta löytyi myös mielenkiintoisia lankakauppoja ja lankavarastoni karttuikin kiitettävästi. Kaiken huipuksi löysin vielä eilen kirpputorikierroksella Helsingissä pikkurahalla monta kerää Tennessee- ja Mandarin Petit -lankaa.

Alla kuvassa on Ruotsin matkan lankaostokset. Gotlannista ostin tietystikin gotlanninvillalankaa eri vahvuuksissa ja jotain tarttui mukaan myös Uppsalasta Yll o Tyll -kaupasta. Kyseisessä kaupassa olen käynyt edellisilläkin Uppsalan reissuilla ja voin suositella sitä lämpimästi muillekin.



Tänä kesänä kävimme vihdoin Sastamalassa tutustumassa Herra Hakkaraisen taloon ja ihastelemassa uudelleen rakennettua Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoa. Vammalan kylänraitilta löytyi myös kiva lankakauppa Silmu ja Solmu ja sen lähistöltä hyvin varustettu ompelutarvikeliike. Silmu ja Solmu myy myös tilkkukankaita ja mukaan lähti muun muassa kahta pöllökuosillista kangasta.

Loman aikana olen saanut valmiiksi kahdet sukat ja viimeistelyä vaille on jotain muutakin, mutta niistä lisää sitten myöhemmin. Ensimmäiset sukat ovat perussukat raitalangasta. Menevät lahjakoriin - äidilläni on tapana sanoa, että aika tavaran kaupitsee.


Perussukat 64 s, koko 40
Lanka: Linie 3 Supersocke 100
Sukkapuikot 2,5 mm

Toisten sukkien malli on alkukesän Kauhavan retkeltä. Messuilla oli esillä tällä mallilla tehtyjä vekkisukkia ja yksi ystävällinen rouva kirjoitti minulle käsin ohjeen näihin - kiitoksia vaan sinne Kauhavan suunnalle, jos joku sieltä päin sattuu lukemaan blogiani. Tällä mallilla teen vielä lisää sukkia ja mallineuleella tulisi myös kivat säärystimet.


Ohje: "Kauhavan vekkisukat", 56 s, koko 35
Lanka: Gjestal Maija, yhteensä lähes 100 g

Sukkapuikot 3 mm

torstaina, kesäkuuta 30, 2011

Koukussa


Intoni käsitöiden tekemiseen on palannut mutta näin kesällä ei tunnu olevan aikaa istua tietokoneen äärellä - ihan hyvä sekin joskus - joten blogi on saanut olla hunningolla ja kirjoittelen nyt monen viikon takaisista asioista...

Olen koukussa koukkuamiseen! Viikko ennen juhannusta olin Helskyn järjestämällä retkellä Kauhavalla, jossa oli tuolloin Puukko- ja käsityöfestivaalit. Itse tapahtuma oli aika pieni, mutta tapasin runsaasti mukavia eteläpohjalaisia käsillätekijöitä, joilta sain monta hyvää uutta ideaa, ja lisäksi tein vähän ostoksiakin Kauhavan Kangas-Aitassa. Kauhavan käsityöklubilaiset esittelivät muun muassa lapasen tekemistä koukkuamalla. Opettelin viime talven aikana koukkuamisen kaksipäisellä koukulla mutta en ollut jaksanut etsiä mistään lapasen ohjetta. Koukuttu lapanen on loppujen lopuksi tosi yksinkertainen tehdä ja valmistuu nopeasti. Messuilla oli "pakko" ostaa uusi koukkuamiskoukku ja sopivaa lankaa ja viikonlopun jälkeen lapaspari oli valmis. Toinen pari on tekeillä ja varmasti tässä kesän mittaan syntyy vielä muutama pari.

Kuvat lapasista ja tossuista ovat messuilta.


Osaako joku muuten kertoa, miten alla oleva neulepinta syntyy? Olen törmännyt tähän viime aikoina pariinkiin otteeseen ja monet ovat sanoneet että kyseessä on ihan yleinen pintaneule, mutta kukaan ei ole muistanut miten tätä tehdään tai mistä ohje löytyisi.

tiistaina, kesäkuuta 07, 2011

Voisikohan tästä ottaa opiksi?


Taas yhdet ajoissa aloitetut mutta viime hetkessä valmiiksi neulotut sukat!

Aloitin siis nämäkin sukat hyvissä ajoin, kolmisen kuukautta sitten, ja neuloin innolla ensimmäistä sukkaa kantapäähän asti. Ohjeesta poiketen aloin tehdä vahvistettua kantapäätä; ei näyttänyt kivalta, purin, aloin neuloa kantapäätä uudelleen, innostuin jostain muusta neulomisesta ja sukka jäi kesken, kun onhan tässä vielä hyvin aikaa neuloa yksi sukkapari valmiiksi. Kesäkuun alussa havahduin siihen, että työkaverin eläkkeelleläksiäiset ovatkin alle viikon päästä ja niinpä tikuttelin kovalla kiireellä sukkaparin valmiiksi. Langanpäät päättelin myöhään sunnuntai-iltana ja kuvan sukista nappasin työpäivän lomassa. Korostettakoon vielä, että minä en ole nopea neuloja ja ennen kaikkea inhoan pakolla ja kiireellä tekemistä.

Niinpä aloitin eilisiltana ensimmäisen joululahjasukan neulomisen... Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, kyseinen sukkapari jää kesken ja valmistuu pari päivää ennen joulua. Tai vasta seuraavaksi jouluksi...

Kalajoki-sukkien ohje on tosi hyvä ja sukista tulee yksinkertaisen tyylikkäät. Voisin neuloa näitä lahjaksikin, mutta kahta samanlaista sukkaparia en kestä neuloa peräkkäin. Sekin näitä minun rajoitteitani...


Ohje: Kalajoki-sukat Yliveto-blogista
Lanka: Vuorelman Veto, vähän vajaa 100 g
Sukkapuikot 3 mm

torstaina, kesäkuuta 02, 2011

Apina

Perheen pikkuinen täytti kolme vuotta ja sai lahjaksi virkatun apinan:


Ohje: Interweave Crochet, Spring 2011
Lanka: Novitan minikerät

Virkkuukoukku 3 mm

maanantaina, toukokuuta 23, 2011

Synttärilahja

Kun näin Neulova Narttu -blogissa tämän postauksen, minulle valkeni hetkessä, mitä teen keskimmäiselle lapselle synttärilahjaksi. Little Big Planet on meidän isoille lapsille kova juttu, ja tuo hahmo on minustakin kertakaikkisen liikkis. Sackboy'n neulominen oli aikamoista näpertelyä, mutta mitäpä sitä ei lastensa eteen tekisi.


Ohje: Täältä (linkki)
Lanka: Sandnes Smart, melkein 50 g, ja kirjontaan sekalaisia lankoja
Sukkapuikot nro 3


Ja uskokaa tai älkää, mutta lisää seuraa: nyt olen virkkaamassa apinaa seuraavalle synttärisankarille...

keskiviikkona, toukokuuta 18, 2011

Pitsit puikoille

Olen joskus tainnut luvata (ainakin hiljaa mielessäni) vähentää kirjojen ja lehtien ostamista. En ole tainnut onnistua siinä kovin hyvin, kun taas kirjoittelen kirjahankinnoista... Viimeisin kirjaostokseni kuuluu kategoriaan pakko-saada eli kyseessä on Kristel Nybergin ja Johanna Kosken Pitsit puikoille. Pidin kovasti tekijäkaksikon ensimmäisestä kirjasta, Punokset puikoille, eikä toinenkaan kirja tuottanut pettymystä. Kirja on lajissaan helmi ainakin neulojille, jotka hakevat pientä tai suurempaakin haastetta. Pienoisen miinuksen kirja saa kuvituksesta - tämäntasoinen kirja olisi ansainnut paremmat valokuvat. Toistaiseksi kirja on ollut minulla niin ilta- kuin bussilukemisena, mutta toivottavasti saisin myös toteutettua jotakin kirjan ohjeilla.

Omat aikaansaannokseni eivät ole kummoisia, kun mikään ei tunnu neulekorin suunnalla innostavan juuri tällä hetkellä. Lisäksi olen saanut peukalooni samanlaisen rasitusvamman kuin kaksi vuotta sitten ja siihen ei taida auttaa muu kuin lepo.

Keskimmäiselle lapselle virkkasin munamiehen Suuren Käsityölehden ohjetta soveltaen. On kyllä liikuttavaa, kuinka paljon kohta 8-vuotias poika ilahtui munamiehestä. Puikoilla on jotain samanhenkistä tulossa samaiselle lapselle synttärilahjaksi - siitä toivottavasti lisää seuraavassa postauksessa.

tiistaina, huhtikuuta 12, 2011

Kevättä ilmassa

Tänä keväänä käsityökoulussa on punottu rautalangasta, risusta ja rottingista. Rautalankapunonta jäi valitettavasti muiden kiireiden takia väliin, mutta sen sijaan risuista innostuin kovasti. Risuissa kiehtoo ehkä eniten se, kuinka ilmaisesta ja tarpeettomasta materiaalista voi tehdä ihan uskomattomia luomuksia. Rottinkipunonta oli myös kivaa ja tekniikkaa voisi soveltaa muihinkin materiaaleihin. Alla oleva levypohjainen kori oli ensimmäinen työni. Korissa on ruskeansävyisiä lankakeriä, joista virkkaan isoäidinneliöitä. Niistä tekeytyy kaulaliina tai kauluri kevättakin seuraksi.


Virkkaamisen lisäksi olen inspiroitunut Laura Honkasalon uusimmasta kirjasta, joka sisältää pieniä tarinoita käsitöistä, käsitöiden kulttuurihistoriasta ja nykypäivän harrastajista. Suosittelen lämpimästi. Ja arvaako joku, mihin olen lähdössä tyttäreni kanssa matkalle?


Isoäidinneliöiden lisäksi olen virkannut tällaista "kiemurapannulappua". Ensin virkataan ruudukko ja sen jälkeen ruutuja aletaan täyttää pylväillä. Tämäkin on käsityökoulun projekteja ja liittyy Helskyn kansainvälisen neulontapäivän tapahtumaan. Minulla on tässä lankana Sandnes Alfa, mutta suosittelen ohuempaa lankaa, jossa on enemmän väkertämistä mutta lopputuloksena kauniimpi ja käytännöllisempi pannulappu.

maanantaina, maaliskuuta 14, 2011

Hamsterikuussa valmiiksi saatua

Minä olen jäänyt pahasti jälkeen blogin päivittämisessä. Nimittäin helmikuussa neuloin ja virkkasin oikeastaan aika ahkerasti mutta raportoin neulomisista Lankahamsterien puolella. Pääsin hamsteroinnissa tavoitteeseeni eli lankavarasto pieneni noin kilon verran. Seuraavassa kuvia joistakin hamsterikuun neulomuksista:


Vauvansukat pienille kaksospojille, 40 s varressa, terässä 36 s
Lanka: varastosta ohuiden sukkalankojen nytysiä, 20 g per pari

Sukkapuikot 2,5 mmm




Kauluri (80 s tasona ainaoikeaa)
Lanka: Be Sweet Magic Ball, yksi kerä (50 g)

Pyöröpuikko 5 tai 6 mm (en muista enää...)


Seuraava kaulaliina sai innoituksen Sanna Vatasen jämälankakirjan ohjeesta. Tyttäreni 10 v teki ensin itselleen tällaisen huivin vihreänsävyisistä langoista ja minä tein sitten oman versioni lankavaraston sekalaisista keristä. Kukin raita on vain yhden kerroksen korkuinen, mutta samassa raidassa on yleensä kahta eri lankaa. Molempiin päihin syntyy tällä tavoin hapsut eikä pääteltäviä langanpäitä juurikaan ole. Kaulaliina on muhkea ja lämmin ja valmistui sopivasti pakkasten loputtua.


Raitahuivi (noin 200 s)
Lanka: mustia, valkoisia ja harmaita keränloppuja 1- ja 2-kertaisina, yhteensä 265 g

Pyöröpuikko 7 mm


Novitan Nalle-langan uutuusväri Päivänkakkara on kerrassaan herkullinen:


Perussukat, koko 38-39
Lanka: Novita Nalle, sävy Päivänkakkara, 75 g

Sukkapuikot 2,75 mm

sunnuntaina, helmikuuta 13, 2011

Juurevaa lankaa

Työpaikkani vieressä olevasta lankakaupasta eli Sypressistä löytyi Villa Laurilan Suomenlammas-sukkalankaa. Lanka tuoksuu lampaalle ja jättää käsiin vähän rasvaisen tunnun mutta on kuitenkin mukavan pehmeää. Sadan gramman vyyhdistä neuloutuivat nopeasti lyhytvartiset palmikkosukat. Ohje löytyi tämän vuoden ensimmäisestä Novita-lehdestä.


Ohje: Novita 1/2011, mukailtuna
Lanka: Villa Laurilan Suomenlammas-sukkalankaa 100 g

Sukkapuikot nro 3½

Kunhan Lankahamsterikuukausi päättyy, niin haluan ihan ehdottomasti tilata Villa Laurilasta lisää näitä kotimaan aarteita. Kainuunharmassukkalanka kiinnostaa ehkä tällä hetkellä kaikkein eniten - siinä värikin näyttää olevan kaunis tummanharmaa. Onneksi omassa lankavarastossa odottaa vielä yksi joulun alla hankittu aarrevyyhti Honkarinteen tilan ahvenanmaanlampaan ja suomenlampaan villan sekoitusta. Siitä tulee todennäköisesti lapaset ihan itselle, kunhan löytyy mukava ohje.

Seuraavaksi puikoille pääsevät kuitenkin Ilmastosukat.

lauantaina, helmikuuta 05, 2011

Sukkailua

Neulominen ja blogin päivittäminen ovat kaikista hyvistä lupauksista huolimatta jääneet vähiin viime viikkoina. Osasin kyllä aavistaa, että tammikuu tulee olemaan töissä kiireinen, mutta ihan tällaista starttia vuodelle en osannut odottaa. Parin viikon kuluttua on onneksi hengähdystauko kun on koulujen hiihtoloma ja minäkin lasten kanssa lomalla koko viikon.

Edellisten postausten villatakki on edelleen kesken - neuloin yhden viikonlopun aikana hihat kahteen kertaan ja pyöriö on vieläkin huono. Huppua aloitin dominotilkuista mutta se on samoin kesken. Kyllä minä sen vielä teen valmiiksi, kunhan työkiireet tästä vähän helpottavat ja aivokapasiteettia riittää muuhunkin kuin sileään oikeaan.

Eli minä olen taas tikuttanut sukkia ja tällä kertaa paksuja perussukkia lapsille toiveiden mukaisesti. Pienimmät punaiset sukat ovat ensimmäinen valmistunut Lankahamsterityö kuopukselle, jonka alpakkasukista kului pohja puhki. Tällaiset paksut sukat eivät mahtuneet talvikenkiin, joten nyt työn alla on uudet sukat ohuemmasta langasta. Esikoistytön ja isomman pojan jalat ovat melko lailla saman kokoiset kuten kuvan sukistakin voi päätellä. Hjertegarnin raitalanka tarttui mukaan kesälomalla Tanskasta poistolankakorista. Paksusta langasta sukat syntyivät nopeasti. Poikien sukissa lanka on Seiskaveikkaa ja raidat lankakorin pohjalta löytyneistä nöttösistä. Laitan tähän itselleni muistiin, että silmukoita oli isomman pojan sukissa 44 ja pienemmissä 40.


Isompi kummityttö täytti tammikuussa jo 11 vuotta, ja hän saa myöhästyneenä syntymäpäivälahjana vielä sukat. Mihin ihmeeseen vuodet kuluvat - tyttö on kohta minun mittaiseni ja kengän kokokin on sama kuin omani. Neuloin sukat vähän kapeimmiksi kuin vastaavankokoiset aikuisten sukat eli 44 silmukkaa 48 silmukan sijasta. Lanka näissäkin Seitsemää veljestä ja puikot 3½.

Helmikuussa tulee ehkä neulottua enemmän kun ilmoittauduin parin vuoden tauon jälkeen lankahamstereihin.

torstaina, tammikuuta 06, 2011

Uutta vuotta


Uuden vuoden alussa on hyvä olla kaikenlaisia pyrkimyksiä parempaan elämään. Tähän blogiin liittyen minulla on kaksi tavoitetta: Ensinnäkin yritän päivittää blogia vähän useammin kuin viime vuonna. Blogi on minulle myös käsityöpäiväkirja, joka täydentää muistikirjojani ja niissä olevia raapustuksia ja välillä vähän epämääräisiäkin merkintöjä. Toiseksi yritän neuloa ja virkata mahdollisimman paljon varastossani jo olevista langoista. En ryhdy ehdottomaan langanostolakkoon mutta langan hamstraamisessakaan ei ole oikein tolkkua, kun kodissamme on muutenkin pulaa säilytystilasta. Sisustuksellisestikin ajatellen muovisten lankalaatikoiden tilalla voisi olla jotain sievempää.

Joululomalla olen aloitellut monenlaisia neuleita ja virkannut isoäidinneliöitä. Suurin projektini on kuitenkin vielä kesken olevani neuletakki, jota esittelin jo pari kuukautta sitten. Takki eteni hyvin marraskuun loppuun asti mutta jäi sitten joululahjaneulomusten ja muiden kiireiden takia kesken. Tätä tekelettä saattaisi uhata unohtaminen keskeneräisten neuleiden laatikkoon kaapin perälle, ellei edessä jo häämöttäisi (ensi viikolla jo!) käsityökoulun neuleosion viimeinen kerta, jolloin on tarkoitus esitellä valmiita neuleita. Nyt on meneillään toinen hiha; ensimmäinen on pyöriövaiheessa, kun pyöriön muotoa pitää hieman harkita vielä.

Tällä hetkellä suurin ongelma on huppu, joka on vielä idean asteella. Haluaisin koota hupun dominoneuleisista tilkuista, mutta huomattavasti helpompi vaihtoehto olisi neuloa ihan vain sileää neuletta. Hupun muoto askarruttaa myös enkä ole löytänyt (toistaiseksi) apua neulekirjoista tai netistä. Onhan tässä onneksi vielä muutama päivä aikaa...

torstaina, joulukuuta 30, 2010

Eriparisia asusteita

Sain joulun aikoihin valmiiksi esikoiselle pipon, kaulaliinan ja villasukat. Ne ovat kaikki erilaisista langoista, mutta se ei haittaa ollenkaan, koska omien sanojensa mukaan hän tykkää iloisista väreistä.

Ohje: Novita 4/2010
Lanka: Novita Tempo, vajaa kerä
Sukkapuikot nro 7

Valkoinen pipo Novitan talvilehden ohjeella. Silmukkamäärää jouduin vähän säätämään, kun ohjeen silmukkamäärällä olisi tullut päähine meidän kaksivuotiaalle. Pipo on ihan kiva ja voisin tehdä itselleni samanlaisen, mutta Tempo-lankaa ei löydy enää mistään. Novitan myymälässä on saatavilla joissakin väreissä, mutta muun muassa valkoinen on loppu Novitan tehtaaltakin eikä lisää ilmeisesti ole enää tänä talvena tulossa. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, kauppoihin alkaa tulla kohta Novitan kesälankoja, vaikka minä voisin ihan hyvin ostaa vielä pari kuukautta talvilankoja. Muun muassa eilen ilmestyneessä Kotivinkissä oli kivoja talvineuleiden ohjeita juuri Tempo-langasta.

Lankabisnestä on vaikea ymmärtää. Novitalla on mitä ilmeisimmin sesonkiajattelu, joiden mukaisesti kutakin lankaa tuotetaan. Lähimarketin lankahyllyllä ei ole talvella puuvillalankoja eikä kesällä villalankoja. Kun sesonki vaihtuu, tulevat uudet langat, joita ei välttämättä enää sitten yhden sesongin jälkeen ole saatavilla. Ilmeisesti tavoitteena on optimoida tuotantoa ja minimoida varastot ja lisäksi lähtökohtana on se, että uutuudet (joko värit tai kokonaan uudet lankalaadut) myyvät paremmin kuin hyvä peruslankavalikoima.

Tällainen hitaasti uudesta innostuva perusneuloja kyllä tykkäisi siitä, että peruslankoja olisi joka sesonkina saatavilla kaikissa ns. perusväreissä. Tänä talvena ei esimerkiksi taida olla saatavilla mitään lankaa keltaisena, joka oli viime sesongin väri. Monista uutuusjutuista minä alan innostua vasta sitten, kun näen esimerkiksi blogeissa erilaisia toteutuksia niistä ja kuulen kanssaneulojien kokemuksista, mutta tuossa vaiheessa lanka saattaakin sitten olla jo loppu.


Tätä huivia neuloessani en osannut päättää, ovatko värit kauhea sekamelska vaiko kivalta näyttävä sekamelska. Tytär tykkää ja väri sointuu kivasti talvitakkiin. Mallineule on perinteistä aaltokuviota ja huiville tuli pituutta niin paljon kuin lankaa riitti. Vihreässä Vyyhdissä oli vastaavanlainen huivi esillä, mutta jotenkin kyllä tuntuu, että siellä olleessa kaulaliinassa väritys olisi ollut sopusointuisempi.



Ohje: 45 s, neulotaan kahden kerroksen mallineuletta niin kauan kuin lankaa riittää
Lanka: Linie 7 Supersocke, 6-fädig, 150 g
Puikot: Addin pyöröpuikko 4,5 mm

Joulun tienoilla neuloin vielä sukat. Kaikki langat ovat omasta varastosta ja raidoitus määräytyi sen mukaisesti. Keltainen lanka on Sandnes Smartia, muut Seiskaveikkaa.


Ohje: perussukat 48 silmukalla, koko 35-36
Lanka: Novita Seitsemän veljestä ja Sandnes Smart (keltainen), noin 11o g
Sukkapuikot 3,5 mm

Neulotut joululahjat

Tänä jouluna en antanut kuin pari neulottua joululahjaa.


Malli: 52 s, peukalokiilallinen peruslapanen, palmikkokuvio Kotiliesi 21/2010
Lanka: Honkarinteen tilan suomenlampaanvilla, noin 75 g
Sukkapuikot 3 mm

Nämä lapaset neuloin joululahjaksi työkaverilleni, joka on ollut suurena apuna kuluneen vuoden ajan perehtyessäni uusiin työtehtäviin. Lapasten lanka löytyi naisten joulumessuilta ja tuon ihanampaa lankaa tuskin on olemassa. Suomenlampaanvillaa ja vieläpä karitsanvillaa - tämä lanka lyö laudalta kaikki alpakkalangatkin, joita olen tähän asti pitänyt lankamaailman aatelina. Käsiin lanka tuntui vähän rasvaisena, mikä teki neulomisesta mukavaa näillä talvipakkasilla, kun minä ainakin joudun rasvaamaan käsiä vähän väliä.

Polvisukat olivat ystävän ääneenlausuma toive alkuvuodelta. Tein sukat ihan suoraan kirjan ohjeella, kun en viitsinyt pyytää pohkeen mittoja (jotakin yllätystä joululahjoissa sentään pitää olla!). Tällä pienellä riskinotolla sukista tuli onneksi oikeankokoiset. Sukkasillaan-kirjan tässä ohjeessa käytetään perinteistä vikkeliraitaa ja -kuviota, jotka tehdään ns. kaksinkertaisella nurjalla silmukalla. Aika hidasta neulottavaa, kun perinteiseen joululahjaneulomisen tapaan näidenkin sukkien kanssa tuli lopulta melkoinen hoppu. Kuvastakin valitettavasti näkee että aikaa kunnolliseen jälkikäsittelyyn (sukkien kohdalla ei voi puhua varsinaisesta pingotuksesta) ei ollut, kun sukat piti jo kääriä pakettiin.


Ohje: Vikkelisukat Sukkasillaan-kirjasta, ohjeesta poiketen 76 s
Lanka: Novita Nalle, 175 g
Sukkapuikot 2,75 mm

sunnuntaina, joulukuuta 12, 2010

Sukkia

Blogihiljaisuus katkeaa - yllätys, yllätys - sukkapostaukseen. Kukapa olisi voinut uskoa, että neulon joulun alla sukkia lahjaksi. Tai uskaltaako joku jopa todeta, että onpa näitä nähty jo ennenkin?

Kaiken toiston ja kertauksen uhallakin esittelen kuitenkin kolme sukkaparia, jotka neuloin lahjaksi päiväkotilapsemme ihanille päiväkodin tädeille:


Sukat on aloitettu kärjestä Ullan ohjeen mukaisesti. Varsiin on virkattu koristeraidat ja ommeltu aitapistoa (Sukkasillaan-kirjan ohjeen mukaisesti). Jotain uuttakin näissä sukissa on: Sukan suut tuntuivat kiristävän vaikka yritin päätellä ne kuinka löysästi. Näin ollen kokeilin italialaista päättelyä. Lopputulokseen en ollut täysin tyytyväinen, mutta harjoitus tehnee mestarin tässäkin lajissa.

Lanka on Seitsemää Veljestä ja puikot olivat kokoa 3½. Koristeraidat ovat sekalaisia sukkalanganloppuja lankakorin pohjalta. Näitä sukkia tikuttelin syksyn mittaan useammassakin kokouksessa ja samalla sain vinkata uteliaille ihmettelijöille, että sukat voi neuloa näinkin päin.