maanantaina, elokuuta 21, 2006

Ompeluprojekteja

Neulerintamalle ei kuulu mitään uutta, mutta sen sijaan ompelin viikonlopun aikana monenlaista. Yhteistyö ompelukoneen ja saumurin kanssa sujui kerrankin saumattomasti (heh), ja sain valmiiksi mm. perhostrikoosta paidan ja housut tyttärelleni. Kaavat ovat Ottobresta ja erityisesti housujen kaavat olivat niin hyvät, että suunnitelmissa on käydä ostamassa lisää trikoota ja surauttaa muutamat housut lisää. Kuvassa asu näyttää ihan pyjamalta, mutta yhdistettynä yksivärisiin vaatteisiin sekä paita että housut ovat ihan ok. Housuissa on vyötäröllä paitsi kuminauha myös nauhakuja, johon on pujotettu nyörikuminauha, jolla vyötärön voi säätää sopivan kokoiseksi.


Tänään Pikku Kakkosen aikana sain vihdoin ommeltua taannoin aloittamani vihreän silkkihameen helmakäänteen. Kangaspala löytyi Eurokankaan palakorista ja maksoi muistaakseni kympin. Ei paha hinta aidosta silkistä, ja hameestakin tuli sellainen, että kehtaan laittaa sen töihin.



Vaaleanpunainen pellavahame (toistaiseksi ei kuvia siitä projektista) osoittautui vähän haastavammaksi projektiksi. Ensimmäinen virheeni oli se, että en tehnyt sovitushametta tai edes sovituskaarroketta. Modasta piirtämäni hameen kaarrokkeen kaava osoittautui aivan liian isoksi, ja jouduin sitten purkamaan, leikkaamaan ja ompelemaan uudelleen parikin kertaa. Modan kaavoissa on ilmeisestikin reilu väljyysvara, koska valitsin kokotaulukon perusteella itselleni sopivan koon ja sillä mitoituksella ommeltuna hame olisi pudonnut päältäni. Kaiken säätämisen jälkeen hame on kuitenkin helmakäänteen ompelua vaille valmis.


Hameisiin ja mekkoihin laitan lähes poikkeuksetta piilovetoketjun, mutta siitä huolimatta piilovetoketjun ompelemisen joudun lähes aina lunttaamaan Otavan suuresta ompelukirjasta, joka antaa yksityiskohtaisen ohjeen tähänkin asiaan. Onnistumisen takaa piilovetoketjupaininjalka, jota ilman kiinnityksestä on vaikea saada siistiä.

Elokuun lopun projektina yritän saada valmiiksi Anniina Ballerina -ristipistotyön. Noloa tunnustaa, mutta aloitin tämän reilu vuosi sitten tavoitteenani tyttäreni syntymäpäivä. Nyt tyttären syntymäpäivä lähestyy jälleen; mitenkähän käy tällä kertaa?

Ei kommentteja: