lauantaina, maaliskuuta 03, 2007

Lankahamsterien jälkitunnelmissa

Lankahamsterikisailu päättyi minun osaltani helmikuun myötä. Aion tosin pidättäytyä uusista lankaostoksista vielä jonkin aikaa, mutta kollektiiviseen kilvoitteluun en jaksa osallistua.

Viimeisinä helmikuun töinä neuloin hahtuvasta tossut ja Fritids-langasta lapaset, joihin käytin useammankin keränlopun. Lapasia en vielä ehtinyt/jaksanut/viitsinyt kuvata; sen sijaan tossut voin jo esitellä. Neuloin tossut Käspaikan huovutettujen tossujen ohjeella. Pyöräytin ne kuudenkympin kirjopesuohjelmassa yhdessä lapasten ja sekalaisen pyyhepyykin kanssa, ja tällä kertaa yksi pesuohjelma riitti sekä hahtuvalle että Fritids-langalle. Tossuja venyttelin vähän pesukonekäsittelyn jälkeen, ja ne ovat juuri sopivan kokoiset 38-numeroiseen jalkaani. Minua vähän häiritsee se, että tuo päällisauma näkyy niin selvästi, mutta harvoinhan sitä tulee omia jalkoja tuijoteltua. Kotitossuina siis vallan mainiot; nyt ei jalkoja palele.


Lanka: hahtuvaa, 135 g
Puikot: Addin pyöröpuikko nro 6

Maaliskuun ensimmäinen valmistunut työ on tyttären kirjoneulelapaset, jotka aloitin tosin helmikuun puolella.


Ohje: Lobotka-mittens, Kirikindad 2
Lanka: Vuorelman Veto, noin 50 g
Sukkapuikot numero 3

Lapasen varressa oli 44 silmukkaa, kirjoneuleosuudessa 48 silmukkaa ja peukaloaukkoa varten jätin 8 silmukkaa. Peukalo on aavistuksen tiukka - en selvästikään osaa ottaa huomioon riittävästi sitä, että kirjoneulepinta ei jousta samalla tavalla kuin sileä neule. Olen neulonut kirjoneuleita kaiken kaikkiaan aika vähän, joten viimeisen kuukauden aikana neulotut kolmet kirjoneulelapaset on yllättävä saavutus.

Kirikindad-kirjoja en ole saanut aikaiseksi hankkia aikaisemmin, vaikka olen niitä monesti blogeissa ihaillut. Sain kirjat ystävänpäivän tienoilla lahjaksi marttaystävältäni Annelta; suuret kiitokset vielä kerran. Hyvin arvasit, että näistä on minulle iloa!

Tammikuussa aloittamani bolero - joka odotteli hamsterikuun ajan kaapissa - on nyt edennyt tähän vaiheeseen:


Olisi kiva aloittaa jotain ihan uutta ja ehkä keväisempääkin, mutta toistaiseksi taidan jatkaa huovutettavien lapasten neulomista tavoitteena pienentää Fritids- ja hahtuvavarastoni olemattomiin. Lapasille ei ole tiedossa saajia, mutta ei kai ole liian aikaista aloittaa joululahjojen neulomista, kun niiden kanssa tuntuu joka vuosi tulevan yhtä kiire?!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hahtuvatossut ovat varmaan ihanan lämpöiset (jo kuvastakin tulee lämmin tunnelma), itse en ole vielä kokeillut neuloa hahtuvasti, jospa sitten ensi syksynä uudella innolla.
Neuloin eilen taas yhdet tossut Fritidsarnista (blogini on niitä pullollaan) ja toiset ovat parhaillaan puikolla. Lapasia taidan opetella myös vasta ensi syksynä ja neuloa sitten niitä sukulaisille ensi vuonna joululahjoiksi, mulla on taipumus "heittäytyä täysillä kaikkeen" eli kun innostun jostakin, niin niitä sitten tehdään heti kunnolla totaaliseen kyllästymiseen asti ;)
Muistan sinun ennen joulu tekemäsi useat kauniit huovutetut lapaset :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat tossut ja kauniit lapaset!

TuuliS kirjoitti...

Kyselit Bergianska Trädgårdenista. Tietoa löytyy linkin takaa, joka on päivän bloggauksessa. Suosittelen sitä lämpimästi, jos on enemmän aikaa Tukholmassa. Paras aika on loppukesästä, kun myös vihannekset ja yrtit ovat parhaimmillaan. Kukkien puolesta kevät, kesä ja syksy ovat kaikki yhtä kauniita aikoja.
Kahvilaa (Gamla Orangeriet) suosittelen myös. Siellä on kahvin lisäksi lounastarjoilu.