maanantaina, marraskuuta 27, 2006

Lapasia ja sukkia

Kuluneen viikon aikana olen neulonut valmiiksi sydänpitsisukat ja kaksi Fritids-lapasparia, joista toiset ovat käyneet vanutuskäsittelyn läpi ja toisista puuttuu vielä peukalot. Kolmannet tumput pääsivät puikoille, kun laitoin kuopusta nukkumaan. Yhteensä lapasia on tarkoitus tehdä kuusi paria, ja ne menevät lasten päiväkoti- ja eskariryhmän henkilökunnalle. Kummallakin lapsella on ryhmässään loistavat lastentarhanopettajat ja lastenhoitajat, joita on syytäkin vähän lahjoa.

Joululahjojen lisäksi tekeillä on sukat kollegalle, joka täyttää 60 vuotta joulukuun alkupuolella. Ensimmäinen yritys oli tuhoontuomittu - itseraidottuva lanka, joka kerällä näyttää mukavan pirteältä, pääsisi palkintosijoille maailman rumin villasukka -kisassa. Langassa värit vaihtuvat mielestäni liian nopeaan; yksi väri ei riitä miehen sukassa (68 s) edes kerroksen ympäri ja ruskeat raidat ovat puolestaan värimössöä.


Perjantaina kävin sitten ostamassa yksiväristä sukkalankaa, ja aloin tehdä tämän syksyn IK:n ohjella pintaneule- ja palmikkokuvioista sukkaa. Tämä on ainakin selkeä ja tyylikäs riemunkirjavan raitasukan jälkeen. Lanka on ohutta (30 s = 10 cm) ja saattaa olla, että näiden saaminen valmiiksi ajoissa vaatii tavallista ahkerampaa tikuttamista. Toisaalta on ihan kivakin, että Fritids-langan ja viitosen puikkojen (15 s = 10 cm) vastapainoksi saa neuloa pienillä puikoilla.


Nukkukodin laittamisesta näyttää toistaiseksi olevan mieheni projekti. Hän on maalannut ja tapetoinut seiniä ja käynyt hankkimassa muun muassa ulko-oven, lattiamateriaaleja ja listoja. Tällä hetkellä nukkekodin seinät näyttävät tältä:

lauantaina, marraskuuta 25, 2006

SNY:n paketti

Tässä vielä kuva neuleystävältäni saadusta paketista:

torstaina, marraskuuta 23, 2006

Postia (salaiselta) neuleystävältä

Kuten otsikkokin kertoo, Salainen Neuleystäväni ei ole enää salainen. Pakettikortti tuli jo viime perjantaina, mutta vasta eilen pääsin postiin hakemaan pakettini. Paketissa oli paljon kaikenlaista kivaa: myssy samaa lankaa ja mallineuletta kuin aikaisemmin saamani sukat ja lapaset; upea kaulakoru, jossa on kultalangasta virkattuja helmiä; lankaa (mm. Huopasta ja Tennesseetä), numeron 8 sukkapuikot (sellaisia minulla ei vielä ollutkaan) ja hauska itse askarreltu kissakortti. Unohtuikohan jotakin...? Laitan kuvan paketin sisällöstä myöhemmin.

Henkilö, joka minua on syksyyn mittaan ilahduttanut paketeilla taidokkaine käsitöineen ja kauniine kortteineen, oli Adelheid, jonka upeita töitä voi ihailla hänen blogissaan. Virkattuja koruja olin ihastellut jo aikaisemmin ja nyt minullakin on siis tuollainen. Suuret kiitokset niin Adelheidille kuin Kristelillekin SNY:n organisoinnista.

sunnuntaina, marraskuuta 19, 2006

Sunnuntai-iltaa


Viime viikolla marttayhdistyksemme oli kutsuttu naapurilähiön vähän iäkkäämpien marttojen vieraaksi. Minulla oli tietty sukankudin mukana (vastoin yleistä uskomusta marttailloissa ei yleensä neulota) ja sain valmiiksi kuvassa näkyvän sinisävyisen sukkaparin illan aikana. Itseraidoittuva sukkalanka herätti valtaisaa ihmetystä ja sain kerran toisensa jälkeen esitellä lankaa ja siitä syntyvää neulepintaa. Monet kyselivät mistä lankaa saa ja onko Novitalla vastaavaa lankaa tarjolla. Niinhän se vain on, että valtaosalle potentiaalisista suomalaisista neulojista Novita on se ainoa oikea.

Molemman sukkaparin lanka on muistaakseni Regiaa. Molemmista langoista olen neulonut aiemmin lapsille sukat ja nyt tuli osoitettua sekin, että yhdestä kerästä Regian sukkalankaa tulee yksi lasten sukkapari eli aika riittoisaa lankaa se on. Nämä sukkaparit menevät lasten serkuille - toivottavasti ovat oikean kokoiset.

Ja pitää vähän hehkuttaakin, että nyt minä sitten osaan tehdä tiimalasikantapään ilman ohjetta. Työmatkaneuleena on taas sukat - tällä kertaa sydänpitsisukkat aikuisen kokoa ja lankana Vuorelman Veto.

Sain luotua silmukat ja neulottua muutaman kerroksen joustinta palmikkoneuleesta, jonka neulomista olen suunnitellut kohta vuoden päivät. Ohje on vuoden takaisesta Vogue Knittingistä. Lanka on merinovillaa, jota ostin vuosi sitten Kädentaitomessuilta.



Joulukorttiaskartelukin on jo täydessä vauhdissa (eläköön kuviolävistimet - lapset osallistuvat vielä tavallista suuremmalla innolla askarteluun). Lisäksi tein saksalaisen askartelulehden ohjeella salaisen neuleystävän viimeiseen pakettiin laitettavaksi joulutervehdyksen, jonka voi laittaa tähän näkyville, koska tämän viimeisen paketin jälkeen en ole enää salainen neuleystävä.

keskiviikkona, marraskuuta 15, 2006

Venlan villatakki

Kummitytön villatakki on melkein valmis. Enää on ompelematta napit ja etupistokoristeet smokkipoimutuksiin. Villatakista tuli mielestäni söpö ja sitä oli loppujen lopuksi kiva neuloa, vaikkakin olen varma, että neulominen olisi sujunut nopeammin, jos mallineuleet olisivat olleet kaavioina eivätkä kerros kerrokselta selostettuna. Ja nyppyjen neulominen on vaikeaa - ei tainnut tulla kahta samanlaista nyppyä...


Ohje: Smock Jacket (Debbie Bliss: The Celtic Collection)

Lanka: Novita Wool (merinovillainen)

Tein muutoin ohjeen mukaan, mutta hihat neuloin muutaman sentin pidemmiksi. Neuloessani tuskailin helmineulereunuksia, jotka rullautuivat jatkuvasti ylöspäin. Pingotuskaan ei niihin auttanut, mutta kunnon prässäys tuntui reunat taltuttavan. Hyvä niin, sillä henkisesti aloin jo valmistautua poimimaan alareunasta silmukat ja neulomaan alavarat, jotka pitäisivät helman helmineuleen ojennuksessa. Kaiken kaikkiaan olen lopputulokseen kuitenkin tyytyväinen, joten tässä vielä vähän lähikuvaa yksityiskohdista:


Ja mukavaa on myös se, että keskeneräisten töiden lista lyheni taas yhdellä valmistuneella työllä.

maanantaina, marraskuuta 06, 2006

Neulomisviikonloppu

Viikonloppuna olimme Kuopiossa anoppilassa. Valmiiden ruokapatojen ja kahden innokkaan lapsenvahdin ansiosta sain keskittyä melkein kokonaan neulomiseen. Yksi melkein-ikuisuusprojekteistani on kummitytölleni Venlalle tekeillä oleva palmikkovillatakki. Viikonlopun aikana sain neulottua toisen etukappaleen valmiiksi ja yhden hihan. Toinenkin hiha on jo tekeillä ja etenee hyvää vauhtia työmatkaneuleena. Neulomista vauhdittaa myös päätökseni että en aloita itselleni mitään isompaa neuletta ennen kuin Venlan neuletakki on valmis.

Automatkoilla Vantaalta Kuopioon ja takaisin valmistui myös yksi sukka. Tehokasta neulomisaikaa oli tavanomaista vähemmän, kun puolet automatkoista mennen tullen ajoimme pimeän aikaan.

Jouluun on enää seitsemisen viikkoa. Lähestyvän joulun huomaa ainakin postissa tulevista lelukirjoista, joita tänä vuonna on tähän mennessä tullut jo kolme kappaletta. Lapset ovat suhtautuneet niihin aika maltillisesti ja toivomukset joulupukille ovat nekin aika vaatimattomia. Itse olen selannut lelukatalogeja pienellä ihmetyksellä. Useimmat lelut ovat ihan älyttömän kalliita ja kuitenkin enimmäkseen muovikrääsää, jota on vaikea / mahdoton korjata. Erityisesti minua ihmetyttää BabyBorn-nukke, joka on vauvanukke tuttipulloineen, vaippoineen ja vaunuineen. Toisaalta sille myydään balettiasua, lumilautailusettiä ja ties mitä. Nuo asukokonaisuudet maksavat montakymmentä euroa, mikä on aika paljon nukenvaatteesta, kun harvasta lapsenvaatteestakaan olen valmis pulittamaan vastaavaa summaa. Kerrankin voi osoittaa, että käsityötaidoista on silkkaa säästöä, kun nukenvaatteisiin tarvittavat kankaat ja langat eivät maksa muutamaa euroa enempää ja yleensä syntyvät vieläpä tilkuista ja langanlopuista.

Jouluun liittyen postissa odottaa mielenkiintoinen paketti. Tilasimme nukketalopaketin Gepetosta, ja edessä on talon kasaus- ja sisustusprojekti. Olen tutkinut nukkekotiharrastajien nettisivuja ja blogeja ja vaikuttaa siltä, että nukkekotiharrastus voi viedä mukanaan. Minulla ei muuten lapsena ollut koskaan nukkekotia, joten ehkä tässä täytetään paitsi tyttären myös äidin unelmaa.