Näytetään tekstit, joissa on tunniste Käsityökoulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Käsityökoulu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai, maaliskuuta 04, 2012

Kirjaillut lapaset


Syksyllä aloittamani ja taannoin myös blogissa keskeneräisinä esittelemäni lapaset ovat nyt valmiit. Aloitin näiden tekemisen syyskuussa käsityökoulussa, jossa tehtävänä oli tehdä vapaavalintainen työ kirjomalla. Tämän projektin kanssa kävi tutulla tavalla - ensin innostun ja sitten kyllästyn. Ensimmäisen lapasen kirjoin valtavalla innolla mutta toinen saikin sitten odottaa aikansa. Hiihtolomaviikolla kaivoin keskeneräisen lapasen esille ja aloin pistellä.

Lapasten materiaali on pesukoneessa vanutettua villapaitaa ja kaava on sovellettu ostolapasesta. Alla olevassa kuvassa näkyy lapasen osat:


En ole lapasen malliin täysin tyytyväinen (tämä olikin kokeilu). Peukalosta ei tullut kovin istuva: kämmenen puolella peukalon juuressa on ikään kuin liikaa kangasta. Käytössä - jos näitä nyt raaskii käyttää - ongelmaa saattaa aiheuttaa myös villaneuloksen venyminen. Harmaa neule on villasekoitetta eikä huopunut ihan niin hyvin kuin valkoinen täysvillapusero. Kappaleet on yhdistetty koneella ompelemalla.


Katsoin kuvioihin mallia yhdestä 1970-luvulla ilmestyneestä rekipeittokirjasta, jonka lainasin äitini kirjahyllystä, mutta sommittelu ja värit ovat ihan omat. Väritys muotoutui työn edetessä. Halusin käyttää paljon värejä ja myös vastavärejä tehosteena. Kuten kuvistakin huomaa, niin lapaset eivät ole ihan identtiset, vaan kuvioiden koko ja sijoittelu eroavat vähän.

Alunperin haaveilin käsityökoulussa tekeväni sohvatyynyn rekipeittokirjonnalla, mutta kuvioiden sommittelu oli yllättävän hankalaa, vaikka piirsin monta luonnosta. Nyt olen ihan tyytyväinen, että valitsin tällaisen pienemmän työn, koska tähänkin meni aikaa varmaan parikymmentä tuntia.


tiistaina, huhtikuuta 12, 2011

Kevättä ilmassa

Tänä keväänä käsityökoulussa on punottu rautalangasta, risusta ja rottingista. Rautalankapunonta jäi valitettavasti muiden kiireiden takia väliin, mutta sen sijaan risuista innostuin kovasti. Risuissa kiehtoo ehkä eniten se, kuinka ilmaisesta ja tarpeettomasta materiaalista voi tehdä ihan uskomattomia luomuksia. Rottinkipunonta oli myös kivaa ja tekniikkaa voisi soveltaa muihinkin materiaaleihin. Alla oleva levypohjainen kori oli ensimmäinen työni. Korissa on ruskeansävyisiä lankakeriä, joista virkkaan isoäidinneliöitä. Niistä tekeytyy kaulaliina tai kauluri kevättakin seuraksi.


Virkkaamisen lisäksi olen inspiroitunut Laura Honkasalon uusimmasta kirjasta, joka sisältää pieniä tarinoita käsitöistä, käsitöiden kulttuurihistoriasta ja nykypäivän harrastajista. Suosittelen lämpimästi. Ja arvaako joku, mihin olen lähdössä tyttäreni kanssa matkalle?


Isoäidinneliöiden lisäksi olen virkannut tällaista "kiemurapannulappua". Ensin virkataan ruudukko ja sen jälkeen ruutuja aletaan täyttää pylväillä. Tämäkin on käsityökoulun projekteja ja liittyy Helskyn kansainvälisen neulontapäivän tapahtumaan. Minulla on tässä lankana Sandnes Alfa, mutta suosittelen ohuempaa lankaa, jossa on enemmän väkertämistä mutta lopputuloksena kauniimpi ja käytännöllisempi pannulappu.

maanantaina, marraskuuta 01, 2010

Dominoneuletakki, osa I


Tänä syksynä minulla käynnistyi kolmas vuosi Helskyn käsityökoulussa. Vihdoinkin ohjelmassa on neulomista. Aloitimme syksyn värjäämällä kasviväreillä lankoja ja neuleosiossa tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa neulevaate kasvivärjätyistä langoista. Käsityökoulussa tuotteen suunnittelu on olennainen osa valmistusprosessia, ja niinpä olen piirtänyt luonnoksia ja laskenut mittoja ja samalla oppinut runsaasti uutta neuleen mitoituksesta.

Minulla on kasvivärjättyjä lankoja runsaasti vuosien varrelta ja lisäksi värjäämätöntä harmaata ja ruskeata varmaan kilon verran kumpaakin. Lanka on kolmisäikeistä ja nelosen puikoilla neuletiheys on noin 19 silmukkaa 10 cm:llä. Asetin materiaalin runsaudesta johtuen neuletyölleni kaksi tavoitetta: käyttää mahdollisimman paljon lankaa ja paljon eri värejä. Kirjoneule ei innostanut, koska koen usealla värillä neulomisen hankalaksi enkä ole oikein tyytyväinen neulejälkeeni kirjoneulonnassa. Niinpä päädyin luonnostelemaan pitkää neuletakkia, jonka helmassa ja hihansuissa olisi värikästä dominoneulepintaa ja muutoin sileää oikeaa ruskealla. Takkiin tulee lisäksi huppu dominotekniikalla ja eteen napitus. Nappilistoihin tulee mahdollisesti jotain jujua, kun takissa on isot pinnat sileää ruskeaa.

Toisin kuin yleensä käsityökoulussa, neuletyöt valmistetaan pitkälti varsinaisen opetuksen ulkopuolella. Opetuksen säännöllisyys ja aikataulu rytmittävät neulomista niin että kotonakin tulee ahkeroitua. Tuollainen iso neuletakki ei todellakaan ole mikään mukana kuljetettava neuletyö, joten rinnalla olen neulonut perussukkia niin omille lapsille kuin lahjavarastoonkin.