perjantaina, heinäkuuta 06, 2007

Seitsemän faktaa minusta

Sain haasteen Tellulta. Auton ja tavaroiden pakkaamisen lomassa päädyin tekemään seuraavat "paljastukset":
  1. Juureni ovat vankasti entisen Keski-Suomen läänin pohjoisosassa, Pohjanmaan portilla.
  2. Olen kuitenkin asettunut pääkaupunkiseudulle opiskelun ja työn myötä.
  3. Liityin marttoihin 13 vuotta sitten ja toiminta marttajärjestössä on yksi tärkeimpiä harrastuksiani. Jos en olisi martoissa, toimisin varmaankin jossain muussa kansalaisjärjestössä.
  4. Inhosin koulussa liikuntaa, mutta nykyisin liikunta on yksi lempiharrastuksiani.
  5. Rentoudun parhaiten puuhastelemalla ja tekemällä; en osaa vain olla ja löhötä.
  6. Olen Italia-fani. Ehkä taas ensi syksynä yritän parantaa italian kielen taitoani, ja haaveilen matkasta Italiaan.
  7. Innostun helposti uusista asioista, mutta vain harvoihin kiinnostuksen kohteisiin jaksan paneutua syvällisesti.

Ei kommentteja: