keskiviikkona, kesäkuuta 17, 2009

Stavangerin tunnelmia




Olin viime viikonlopun tienoilla käymässä Stavangerissa Norjassa marttojen pohjoismaisen yhteistyön merkeissä. Päinvastoin kuin edellisellä Norjan matkalla sateesta ei ollut tietoakaan ja sää oli aurinkoinen ja melkein lämmin, joskin aika tuulinen. Stavanger osoittautui idylliseksi pikkukaupungiksi, jossa on paljon kauniita puutaloja ja viehättäviä pikkuputiikkeja.

Vanhankaupungin valkoisten puutalojen omistajat taitavat kilpailla keskenään siitä, kenellä on kauneimmat istutukset. Nämä kuvat ovat minulle inspiraatiolähde omaa pihaa ja kesäkukkaistutuksia suunnitellessa. Niin sievää ja siistiä!


Mikähän tämä sininen pensas mahtaa olla?



Stavangerin lähiseudulla muutaman kymmenen kilometrin säteellä on tosineulojalle houkutuksia eli Sandnes Garnin ja Gjestalin tehtaanmyymälät. Niissä en valitettavasti tiukahkon matkaohjelman vuoksi päässyt käymään ja Stavangerista löysin lankakaupan vasta sunnuntaina, jolloin liike oli suljettu. Se ei itse asiassa edes kovin paljon harmittanut, sillä lankaa minulla taitaa ihan oikeasti olla riittämiin; ainakin nykyisellä neulomistahdillani.

4 kommenttia:

Makepeace75 kirjoitti...

Oi, onpa idyllisen näköistä. Sininen puska näyttäisi hortensialta, jos yhtään erotan. (Työkoneella on luvattoman huono kontrasti ja väri.)

tiinaf kirjoitti...

Ihania kuvia ja tunnelmia!

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Voi miten upeaa! Pelkät kuvatkin inspiroi. Olisko sininen joku jalosyreeni?

annii kirjoitti...

Voi miten ihania valokuvia! Idyllistä, värikästä ja kesäistä. Tuollaiset kuvat saavat aina haaveilemaan omasta puutarhasta, vaikka todellisuudessa olen maailman huonoin puutarhuri. Viherkasvit vielä handlaan jotenkuten, mutta kukkivat kukat ovat ihan muita varten. No, onneksi voi ihailla muiden kukkia ja kuvia!