tiistaina, kesäkuuta 07, 2011

Voisikohan tästä ottaa opiksi?


Taas yhdet ajoissa aloitetut mutta viime hetkessä valmiiksi neulotut sukat!

Aloitin siis nämäkin sukat hyvissä ajoin, kolmisen kuukautta sitten, ja neuloin innolla ensimmäistä sukkaa kantapäähän asti. Ohjeesta poiketen aloin tehdä vahvistettua kantapäätä; ei näyttänyt kivalta, purin, aloin neuloa kantapäätä uudelleen, innostuin jostain muusta neulomisesta ja sukka jäi kesken, kun onhan tässä vielä hyvin aikaa neuloa yksi sukkapari valmiiksi. Kesäkuun alussa havahduin siihen, että työkaverin eläkkeelleläksiäiset ovatkin alle viikon päästä ja niinpä tikuttelin kovalla kiireellä sukkaparin valmiiksi. Langanpäät päättelin myöhään sunnuntai-iltana ja kuvan sukista nappasin työpäivän lomassa. Korostettakoon vielä, että minä en ole nopea neuloja ja ennen kaikkea inhoan pakolla ja kiireellä tekemistä.

Niinpä aloitin eilisiltana ensimmäisen joululahjasukan neulomisen... Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, kyseinen sukkapari jää kesken ja valmistuu pari päivää ennen joulua. Tai vasta seuraavaksi jouluksi...

Kalajoki-sukkien ohje on tosi hyvä ja sukista tulee yksinkertaisen tyylikkäät. Voisin neuloa näitä lahjaksikin, mutta kahta samanlaista sukkaparia en kestä neuloa peräkkäin. Sekin näitä minun rajoitteitani...


Ohje: Kalajoki-sukat Yliveto-blogista
Lanka: Vuorelman Veto, vähän vajaa 100 g
Sukkapuikot 3 mm

3 kommenttia:

Pitsisukka kirjoitti...

Sukat ovat kauniit! Olen itsekin jo neulonut ja huovuttanut 5 paria lapasia joululahjoja ajatellet, on se hyvä aloittaa ajoissa. Mukavia alkukesän päiviä sinulle.

Sukka-Mari kirjoitti...

Kauniit! Mullakin on ollut suunnitteilla Kalajoki sukat, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi :)

Neulisti kirjoitti...

Tosi kauniit sukat. Yksinkertaiset, mutta tyylikkäät.