sunnuntaina, elokuuta 26, 2007

Ei mitään neulottua tällä kertaa

Viime päivät ovat kuluneet esikoisen synttärivalmisteluissa ja tänään jo vähän juhlittiinkin kummien ja ystäväperheiden kanssa. Viikon puolivälissä on kaverisynttärit ja ensi viikonloppuna tulee lähisukulaisia kyläilemään.

Innostuin askartelemaan synttärisankarille prinsessakruunun. Innoituksen sain näistä ihanista keijukaiskruunuista. Oma tekeleeni syntyi eilisiltana "mitä kaapin perukoilta löytyy"-periaatteella. Väänsin ohuesta rautalangasta renkaan, jonka päällystin tilkkutöistä jääneillä kangassuikaleilla ja päällimmäiseksi laitoin koristenauhaa. Poimutetun tyllin ompelin kiinni helmilangalla ja koristeltu helmillä, kultalangalla ja kangasruusuilla.



Vieraille tarjottiin tietty prinsessakakkua:



Viikon käsityösaldo jäi laihanpuoleiseksi. Neuleita on tekeillä, ja lankaakin olen ostanut - kuinka sitä muuten valmistautuisi 10% Projektiin. Jotain olen kuitenkin saanut aikaiseksi, nimittäin ompelin puolipellavasta pojalle essun, joka on vielä vähän reilunkokoinen. Kangas on edullista virolaista puolipellavaa, jota joskus tuli hamstrattua useampikin metri. Taskun traktorikuva on - yllätys yllätys - lapsen itsensä valitsema. Tänään surautin pienemmän essun lahjaksi ystäväperheen yksivuotiaalle. Yllättäen jälkimmäinen essu oli paljon nopeampi tehdä, vaikka käytin kaikkien reunojen huolitteluun vinokaitaletta, jonka tekeminen on monivaiheista mutta tilkkutyöleikkurilla ja kataleenkääntäjällä ei mitenkään hankalaa.


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea teidänkin 7-veelle! Meillä juhlitaan kavereiden kanssa tänään!