torstaina, elokuuta 02, 2007

Kotipäivä

Tänään oli vaihteeksi kotipäivä. Esikoinen aloittaa koulun tänä syksynä, ja päivähoitopaikkaa ei enää elokuuksi ole, joten siitä syystä olen taas viikon verran lomalla. Lähden lasten kanssa huomenna mummolakierrokselle. Toivottavasti sää lämpenee kuten säätiedotuksessa luvattiin, että pääsisi uimaan ja muihin ulkopuuhiin.

Tänään kävin lasten kanssa kasvitieteellisessä puutarhassa ja esikoisen erityisestä toiveesta myös sisällä kasvihuoneissa. Olen itse tykästynyt puistoihin ja puutarhoihin, ja ne ovat helppoja vierailukohteita myös lapsiperheille, koska yleensä ulkoalueilla lapsetkin saavat juosta ja temmeltaa suhteellisen vapaasti. Kaisaniemen puutarhan ulkoalueet olivat juuri niin näyttävät kuin tähän vuoden aikaan voi vain olla ja sisällä kasvihuoneissakin riitti nähtävää. Lummehuoneessa kukki lootus ja jättiläislumme. Kuopus oli erityisen kiinnostunut palmuhuoneessa meneillään olevasta työstä, jossa neljä tai viisi puutarhan työntekijää olivat siirtämässä ja kiinnittämässä omenapuun runkoa palmuhuoneeseen sitä varten, että rungolle voi istuttaa orkideoita. Runko oli ilmeisen painava ja siirtäminen köysien avulla eteni hitaasti, mutta kuopus seurasi työn etenemistä hievahtamatta.

Puutarhan jälkeen kävimme Hakaniemen torilla ja hallissa ja hallin lähistöllä olevissa pikkukaupoissa shoppailemassa. Ostokset painottuivat tällä kertaa enemmän ruoan puolelle, mutta kävimme toki tutkimassa niin Vihreän Vyyhdin kuin Priiman valikoimat. Priima on laajentanut myymälää ottamalla viereisen liiketilan käyttöönsä. Debbie Blissin langat odottivat hyllyihin pääsyä ja muutenkin myymälässä näytti lupaavalta. Liiketila on valoisa ja avara ja langat ovat kauniisti esillä. Myymälään on tulossa mm. lukunurkkaus, jossa voi mukavissa nojatuoleissa selata neulekirjoja.

Neulerintamalla ei ole mitään uutta esiteltävää, joten tässä kuva suklaa-pähkinäkakusta, jota leivoin jälkiruoaksi. Ohje oli parin vuoden takaisesta Allt om Mat -lehdestä. Kakusta tuli mehevää ja pehmeää - tätä kaloripommia teen toistekin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Sinulle on viesti blogissani ;)

Anonyymi kirjoitti...

Heippa! Sinulle on tunnustus myös minun blogissani :)