lauantaina, helmikuuta 04, 2012

Marttaneuleita

Yksi jo viime vuoden puolella aloittamani projekti liittyy marttojen uuteen neulemallistoon. Pääsin testineulomaan ohjeilla ennen kuin ne julkistettiin.

Neulemalleissa yhdistyy kolme elementtiä eli palmikot, kohoneuleraidat ja raidoitus. Väriyhdistelmiäkin on kolme erilaista. Marttaneuleiden ohjeet on tehty Novitan langoille (Seitsemän Veljestä ja Wool), joihin on värjätty vartavasten tiettyjä sävyjä. Neulemalliston on suunnitellut Aalto-yliopistossa opiskeleva Liisa Pesonen.


Valitsin neulottavakseni nopeita juttuja: sukat, lapaset ja pipon. Päätin neuloa ne vain yhdellä värillä, koska minusta raidalliset neuleet eivät näytä niin hyvältä kuin yksiväriset. Näitä neuloessa sai olla tarkkana koko ajan, mutta lopputulos on ihan kiva. Sukkien ja lapasten lanka on Seiskaveikkaa, pipon Woolia. Värisävy on kuvissa ihan pielessä; oikeasti nämä ovat sävyltään siniharmaita.



Pipon mallineuleen nimi on martan krookus, joka ei ihan täysin pääse oikeuksiinsa pipossa - ei ainakaan yllä olevassa kuvassa. Piposta tuli minulle ohjeen mukaan neulottuna vähän nafti. Jos neulon vielä pipon tällä ohjeella, teen siitä vähän korkeamman. Ohjeessa pipoon kuuluisi vielä tupsu, mutta se ei nyt kertakaikkisesti ole minun juttuni, joten saa luvan olla ilman.

Lapasten ohje löytyy marttojen svuilta ja Martat-lehden tammikuun numerosta; loput ohjeet ovat saatavilla marttojen jäsensivuilla. Jossakin vaiheessa ohjeet julkaistaneen myös Novita-lehdessä.

3 kommenttia:

TuuliS kirjoitti...

Onpa kaunis kokonaisuus, väri myös! Olet oikeassa tuosta yksivärisyydestä.

-maria- kirjoitti...

Väri on tosi kaunis! Viimeksikin (vauvasukkien aikaan) Martta-värit olivat nättejä.

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Upeita neuleita! Onnittelut!