tiistaina, kesäkuuta 19, 2007

Vihreä pitsineule

Viime kesänä aloitettu, hitaasti neulottu pitsineule itselleni valmistui ja tänään sain jopa aikaiseksi pyytää miestä ottamaan kuvan. Kesäaikana elämässä tuntuu olevan niin paljon muuta ohjelmaa kuin tietokoneen äärellä istuminen. Lapset viihtyvät päiväkotipäivänkin jälkeen ulkona vaikka kuinka, puutarhassa riittää pientä puuhaa ja rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että uuden työkannettavan kanssakin on tullut vietettyä ihan riittävästi laatuaikaa. Onneksi kesäloma alkaa puolentoista viikon kuluttua ja töissä tahti tämän viikon jälkeen hiljenee, kun esimiehet ja suuri osa kollegoista jää kesälomalle juhannukselta.

Uuteen neuleeseeni olen suhteellisen tyytyväinen. Lanka on ihanaista silkki-viskoosisekoitetta ja väri kerrassaan upea. Kuvassa väri on vähän liian keltainen, mutta kuitenkin oikeansuuntainen. Minulla on meneillään nyt vihreä kausi - taidan olla muodin suhteen jälkijunassa, koska limenvihreähän taisi olla trendiväri joskus viime vai sitä edellisenä vuonna.



Lanka: Gedifra Tiago, 275 g
Puikot: Addin pyöröt, nro 5

Ohje: Novita kesä 2006 (helmaan neulottu joustin toisin kuin ohjeessa oli)

Uutta aloitettavaa neuletta ei paljon tarvitse miettiä. Alekorista löytämästäni Silkegarnista on tulossa itselleni pieni villatakki, viime viikon työreissulle piti saada sopiva matkaneule ja aloitin uudet sukat ja kesken on myös puuvillainen neuletakki työkaverini vauvalle. Juhannuksen jälkeen toivottavasti on taas jotain valmista esiteltävää.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihan toppi!

Anonyymi kirjoitti...

Kauniilta näyttää. On se aina mukava tunne, kun saa jonkun hitaasti valmistuvan työn valmiiksi. Värimieltymykset vaihtelevat, on sellaisia aina pysyviä lempivärejä ja sitten niitä "hurahdusvärejä"