maanantaina, tammikuuta 29, 2007

Katse tulevaan

Olen valmistautunut lankahamstereihin paitsi täydentämällä lankavarastoani myös suunnittelemalla mitä neuloisin. Ja kun samaan aikaan alkaa Project Spectrum, niin olen järjestänyt lankavarastoani värin mukaan. Olohuoneessamme on kymmenen litran Ilvestölkki täynnä lankaa. Syksyn ajan siinä oli erilaisia mohaireja ja efektilankoja, mutta nyt purkki on täynnä sinistä lankaa:



Project Spectrumin aikana voisin tehdä vaikkapa peiton neulotuista tilkuista esimerkiksi tähän tyyliin:

Kuva on Knitter's Magazine -lehden "The Great American Afghan"-erikoisnumerosta, jossa on ohjeet 25 tunnetun suunnittelijan (mm. Nicky Epstein, Nancy Bush) tilkkuihin. Osa tilkuista on hieman erikoisia, mutta joukossa on monta toteuttamiskelpoista. Neliötilkkujahan syntyy myös mallitilkuista, joten työnimenä tälle peitolle on mallineulepeitto. Langaksi ajattelin Sandnes Smartia ja Novita Woolia, jotka ovat suunnilleen saman vahvuisia ja joita minulta löytyy mukavasti varastosta.

Lankahamsterikuukauden aion kuitenkin aloittaa ei-sinisellä neuleella: joko kuvan palmikkojakulla ohjeen mukaisesta langasta mutta sävynä reipas vadelmanpunainen tai sitten oliivinvihreästä alpakasta boleroa.



Työmatkaneuleena aion tehdä vaihteeksi lapaset, kun on päässyt käymään niin ikävästi, että neulojan lapselta puuttuu lapaset. Tuulia on neulonut upeita latvialaisia lapasia ja onhan perinteisissä suomalaisissakin malleissa upeita kirjoneulekuvioita. Toisaalta bussissa neuloessa on oma etunsa siinä, jos ei tarvitse ohjetta vilkuilla, joten sen puoleen hakusassa on ehkä kuitenkin helppo ohje.

2 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Noi afghan-tilkut on upeita. Monta kertaa olen haaveillut tuollaisesta peitosta. Ehkä joskus...

Anonyymi kirjoitti...

Onpa hieno Ilves-purkki (olen kyllä jäävi, sininen on aina mulle mieleen). Toisilla sitä vaan on silmää ja ideoita, toiset vaan ihmettelee...