Näytetään tekstit, joissa on tunniste Project Spectrum 2008. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Project Spectrum 2008. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, elokuuta 04, 2008

Harmaata ja valkoista

Project Spectrumin elo-syyskuun väreiksi ovat vaihtuneet sininen, musta ja purppura, mutta esittelen vielä nämä edellisen teeman väreissä syntyneet neuleet.


Malli: Lighthouse Gansey Socks, Knitty
Lanka: Gjestal Maija, 115 g
Sukkapuikot nro 3


Harmaat miesten sukat ovat menossa lahjaksi. Näistä oli tulla ikuisuusprojekti, mutta heinäkuun automatkoilla tikuttelin sukat valmiiksi. Olen havainnut, että hyvä keino saada tylsä neule valmiiksi on ottaa se ainoana neuleena mukaan reissuun.

Ostin viime syksynä ihanan pehmeää Hjertegarnin Merino Silk -lankaa ja ajatuksena oli jo tuolloin tehdä siitä jotain vauvanvaatetta. Täydellistä ohjetta ei kuitenkaan talven aikana löytynyt. Kesän aikana siitä neuloutui Elisabeth Zimmermannin ohjeen mukainen jakku. February Baby Sweaterin ohje on kiehtonut minua pitkään. Ohjeen mukainen neuletiheys on 20 silmukkaa 10 cm:llä, tosin huomautuksella "babies come in various sizes". Käyttämälläni langalla tiheys oli luokkaa 23 silmukkaa 10 cm:llä ja erinäisten mittausten ja laskelmien seurauksena päädyin luomaan silmukoita aloitusreunaan vähän enemmän kuin ohjeessa. Laskelmieni mukaan ohjeen mukainen määrä ei olisi riittänyt hyvinsyöneen vauvamme kaulan ympäri.

Jakku on meidän pojallemme juuri oikeankokoinen tällä hetkellä, mutta laitan jakun odottamaan sopivaa saajaa. Poikamme kasvaa nopeasti ja nuttu jäisi todennäköisesti muutamalle käyttökerralle. Suunnitelmissa on neuloa uusi nuttu samalla ohjeella mutta vähän paksummalla langalla ja pidemmillä hihoilla ja helmalla. Ohjeen mukaisesti neulottuna nutun koko lienee 62-68 cm.



Malli: Baby Sweater, Elisabeth Zimmermann's Knitter's Almanac
Lanka: Hjertegarn Merino Silk, alle 2 kerää
Puikot: Addin pyöröt nro 3


Ristiäisiin neuloin vielä pienet vauvantossut Mandarin Petit -langasta. Nämä ovat sellaiset perinteiset tossut. Eivät kovin käytännölliset kun eivät pysy kovin hyvin jalassa mutta kovin ovat söpöt.

tiistaina, heinäkuuta 29, 2008

Muodonmuutos


Neulottuihin pitsiliinoihin olen vähitellen tykästynyt mm. Lankakomeron upeiden pitsiliinojen myötä. Nyt neuloin pitsiliinan itsekin, vaikka en pohjimmiltani oikein ole pitsiliinaihmisiä. Tämä liina pääsee kuitenkin käyttöön jo ensi viikonloppuna pienokaisemme ristiäisissä kastepöydän koristeena.


Malli: Sananjalka-liina, Moda 4/2007
Lanka: Novitan Virkkauslanka
Puikot nro 2 ja virkkuukoukku 1,75


On aina hämmästyttävää, kuinka epämääräisestä mytystä tulee pingotuksen jälkeen jotain kaunista ja käyttökelpoista. Tosin liinaa ei ole vielä pingotettu kunnolla vaan silitetty höyryraudalla. Ohjeessa kehotettiin kastamaan liina rasvattomaan maitoon (!) ja pingottamaan, mikä kuulostaa mielestäni aika erikoiselta, joten taidan turvautua johonkin muuhun tärkkäysaineeseen.

perjantaina, kesäkuuta 06, 2008

Neiti Vihreä

Project Spectrumissa huhti-toukokuun värejä olivat vihreä, ruskea ja metallivärit. Toukokuussa valmistuneet ompelukset sopivat hyvin teemaan. Eurokankaan palalaarista löytyi ihanaa vihreää pellavakangasta, josta ompelin tyttärelle kesämekon ja housut Ottobre-lehden kaavoilla. Kangasta jäi vielä sen kokoinen pala, että siitä syntyy kesäkassi tai jotain muuta pientä.



Susanna on tahollaan ihmetellyt Ottobre Design -lehden kaavojen mitoitusta. Itse olen vuosien varrella havainnut, että mitoitus on reilu ja sopii isokokoiselle lapselle. Sirorakenteiselle pojalleni valitsen aina pienemmän koon ja lisään tarvittaessa lahkeisiin ja hihoihin pituutta. Tyttärelleni mitoitus on aikaisemmin ollut suhteellisen hyvä, mutta tällä kertaa kävi niin, että mekkoon tuli valittua pykälää liian iso koko. Otin sivusaumoista sisään sen verran kuin pystyin, mutta siitä huolimatta mekko on vähän liian väljä. No, toisaalta väljä pellavavaate on kesähelteillä miellyttävä päällä, joten ehkä mekollekin löytyy käyttöä.

Mekon miehustaan on ompelukoneella kirjailtu perhonen:


Housut ovat todelliset pikahousut: ei taskuja ja vyötärö kiristyy molemmille sivuille solmittavilla nauhoilla. Tarkoituksena oli tehdä jotain kirjailua tai aplikointia lahkeeseen, mutta suunnitelmilleni sanottiin kiitos ei. Vihreät kangaskengät ovat muuten täsmälleen samaa sävyä kuin mekko ja housut. Tyttäreni mielestä maailman ihanimmat kengät :-)



Project Spectrumin kesä-heinäkuun värit ovat harmaa, valkoinen ja keltainen. Näistä mikään ei ole minun eikä perheeni suosikkivärejä, joten en lupaa saada paljon aikaiseksi tällä teemalla :-)

keskiviikkona, huhtikuuta 02, 2008

Oranssi pipo

Ihana kevät on saapunut mutta sääennusteiden perusteella pipojakin vielä tarvitaan. Tämä oranssinsävyisistä keränlopuista tehty pipo valmistui aikapäiviä sitten, mutta kuvan sain otettua vasta tällä viikolla. Alunperin tein tätäkin pipoa SPR:n pipokeräykseen, mutta poikani tykästyi pipoon niin, että olkoon sitten pojan käytössä.



Lanka: Sandnes Smart ja Sisu
Puikot nro 3
Silmukoita 112 s

Tämä pipo sopi erinomaisesti Project Spectrumin aloitusvärien maailmaan. Teen myöhemmin koosteen, mitä muuta sain Project Spectrum -teemalla aikaiseksi. Huhti- ja toukokuun värit ovat vihreä, ruskea ja metallivärit, jotka ovat - ehkä tuota viimeistä lukuunottamatta - lähempänä omaa värimaailmaani.

lauantaina, helmikuuta 16, 2008

Taas sukkia

Sukkien neulomisintoa on viime aikoina vähän rajoittanut se, että itsellä, omalla perheellä ja lähipiirillä on jostain kumman syystä aika hyvä villasukkatilanne. Onneksi sukkia voi neuloa myös hyväntekeväisyyteen. Muun muassa martoilla ja Novitalla on meneillään yhteistyöprojekti. Novita on lahjoittanut Seitsemän veljestä -lankaa, josta martat neulovat sukkia lahjoitettavaksi eri tahoille. Minäkin kävin hakemassa pari kerää lahjoituslankaa ja vaaleanpunaiset palmikkosukat Seitsemän veljestä -langasta valmistuivat pikaisesti muutaman kokouksen sivutuotteena.


Selvyyden vuoksi todettakoon, että varsinaisessa leipätyössäni en neulo kokouksissa enkä seminaareissa, vaikka joskus mieli tekisikin. Vapaa-ajan kokouksissa neulon sen sijaan aina. Neulominen auttaa keskittymään ja on joskus myös tarpeen siksi, että maltan pysyä hiljaa. En ollut aikoihin neulonut Seiskaveikka-lankaa. Se on nopeaa neuloa, mutta aika karhealta se kyllä tuntuu yleensä käyttämieni sukkalankojen jälkeen. Palmikkomalli on otettu tammikuun MagKnitsin Evangeline-kämmekäsohjeesta. Vihreät lasten sukat on neulottu Thuja-sukkien mallineuleella Sisu-langasta ja vadelmanpunaiset simppelillä palmikkoneuleella samaten Sisusta.

Uusin innostukseni on pipojen neulominen Pipoapu-keräykseen. Sukkia voi lahjoittaa tuohonkin keräykseen, mutta nyt olen pipoinnostuksen vallassa. Pipoissa kun on sekin hyvä puoli, että niille ei tarvitse neuloa paria.

Olemme hiihtolomaa viettämässä Kuopiossa. Pääkaupunkiseudun talveen (tai talvettomuuteen) tottuneelle perheellemme on suuri ilon ja ihmetyksen aihe, että täällä on lunta ja muutama aste pakkasta. Aamupäivällä kävimme hiihtämässä jäällä ja iltapäivällä kuopus pääsee kokeilemaan uusia luistimiaan. Tytär sairastui suureksi harmikseen flunssaan heti loman alkaessa, mutta tauti tuntuu onneksi lievältä ja taitaa olla jo menossa ohi. Itse taisin lapsena sairastaa aina koulun lomien alkajaiseksi. Hiihtolomista tosin muistelen myös, että sairastaminen ei paljon haitannut, sillä lapsena olin paljon mieluummin sisällä lukemassa kuin ulkona reippailemassa. Olin ja olen aikamoinen vilukissa, mutta ulkoiluvaatteet ovat onneksi kehittyneet (ja talvet lauhtuneet) sitten 1980-luvun.

sunnuntaina, helmikuuta 03, 2008

Punaisia lankoja ja vihreitä tekosia

Tänään paistoi taas pitkästä aikaa aurinko - ihan harmitti, että ei ollut uusia neuleita kuvattavaksi! Kuvassa sen sijaan punaisia lankoja:


Project Spectrum on minulle sopiva neulomisprojekti: väljät puitteet eikä mitään pakkoja. Vaihdoin kymmenen litran lasitölkkiin kaikki lankavarastosta ilman suurempaa ponnistelua löytämäni yksittäiskerät punaista, vaaleanpunaista ja oranssia lankaa. Näiden lisäksi löytyy lähes kaksi kiloa vaaleanpunaisia kesälankoja (puuvillaa ja bambua) ja kilo punaista puuvillasekoitetta. Ja kaikenlaisia vaaleanpunaisia efektilankoja. Nyt pitäisi vain keksiä mitä näistä väreistä neuloisi.

**********

Kiki haastoi minut kertomaan ekoteoistani.

Ottamalla nämä ruusut vastaan Sinut on haastettu "Ekoteko-päivässä" kampanjaan.




Lähetä tämä ruusukimppu vähintään viidelle blogi-ystävällesi tai sähköpostilla ystävillesi! Mainitse oma päivän ekotekosi ja pyydä vastaanottajaa mainitsemaan oma ekotekonsa uusien haasteiden yhteydessä.

Tämä on haastava juttu. Olen suhteellisen tiedostava kuluttaja mutta ehkä kuitenkin vähän laiskanpuoleinen. Mukavuudenhalu ajaa joskus tiedostavuuden ohi. Esimerkiksi tykkään matkustaa ja olisi tiukka paikka luopua lentomatkustamisesta.

Minun jokapäiväisiä ekotekojani ovat:
  • Jätteiden lajittelu (biojäte, sanomalehdet, kartonkin, lasi, metalli jne.). Tosin olisi parempi, jos yrittäisin panostaa nykyistä enemmän jätteen vähentämiseen.
  • Kuljen työmatkat bussilla ja muutoinkin yritän käyttää omaa autoa mahdollisimman vähän. Tämä on mahdollista, koska asumme pääkaupunkiseudulla hyvien bussiyhteyksien varrella. Tämä on minulle myös periaatteellinen kysymys enkä voisi kuvitella muuttavani lisäneliöiden ja halvempien neliöhintojen takia lähikuntiin sellaiselle alueelle, jossa ei olisi toimivaa julkista liikennettä.
  • Käsilaukussa on aina mukana varakassi (kankainen). Muovipusseista voisin tosin kieltäytyä vielä nykyistä useammin. Lisäksi pitäisi ommella kevyitä kankaisia hedelmä- ja vihannespusseja, koska kaupan hevi-osaston muovipusseja tulee käytettyä ihan liikaa.
  • Kierrätys. Yritän aina miettiä vaihtoehtoa roskiin heittämiselle. Uutta ostaessani yritän myös välttää hankkimasta helposti hajoavaa ja lyhytikäistä roinaa.
Minä en haasta ketään erityisesti, mutta toivon, että muutkin innostuvat kertomaan ekoteoistaan.

**********

Maarulta sain You make my day -tunnustuksen. Kiitän kauniisti mutta en laita tätä eteenpäin, koska ei liene blogia jossa tämä ei olisi jo kiertänyt. Lisäksi minun olisi todella vaikea nimetä suosikkiblogejani kaikkien seuraamieni blogien joukosta. Olen myös suhteellisen laiska bloggaaja ja olen todella kiitollinen kaikille niille, jotka siitä huolimatta jaksavat seurata blogiani ja erityisesti kommentoida.