tiistaina, lokakuuta 28, 2008

Vauvojen juttuja

Työkaverini sai esikoisensa jokunen viikko sitten ja annoin vauvalle lahjaksi kesällä valmistuneen February Baby Sweaterin ja sukat. Tuolla ohjeella tehtyjä sukkia on esitelty monessa blogissa ja sukat vaikuttivat oikein toimivilta. Pitäisi jaksaa tikuttaa tuollaiset paremmin jalassa pysyvät sukat omallekin poikaselle, kun tavalliset villasukat tahtovat pudota jaloista, vaikka niitä kuinka tunkisi haalarin lahkeiden alle.

Ohje: Tuulan sukat (loin silmukoita vähän enemmän kuin ohjeessa eli 44 s)
Lanka: Sandnes Lanett, noin 35 g
Puikot nro 2,5

Oma poikanen sai pupuhatun. Modasin ohjetta hieman ja olisi pitänyt modata vähän enemmänkin, mutta purkaminen ei huvittanut lainkaan tällä kertaa. Ohjeen suurin ongelma on mielestäni siinä, että hattu jättää otsan liian paljaaksi ja lisäksi hatusta olisi voinut neuloa korkeamman. Myös ohjeen kokomitoitus ihmetytti hieman. Ohjeessa on koot 3-12 kk ja 12-18 kk. Pienten laskutoimitusten jälkeen päädyin luomaan silmukoita noiden kokojen välisen määrän ja hatusta tuli juuri sopiva viiden kuukauden ikäiselle vauvalle! No, onhan hattu ihan söpö ja jos alle laittaa kypärämyssyn niin toimii käytössäkin.


Ohje: Bunny Hat, Stitch 'n Bitch Nation
Lanka: Novita Wool
Puikot nro 3

keskiviikkona, lokakuuta 22, 2008

Salainen paketti nro 3



Sain siis jo viime viikolla kolmannen paketin salaiselta neuleystävältäni. Vasta tänään oli kaikin puolin suosiollinen hetki kuvaustuokioon, joten pääsen esittelemään pakettini vasta nyt. Paketista paljastui kaksi kerää Regian itseraidottuvaa sukkalankaa, puikonpäänpidikkeet, silmukanpidike, ihana kissafiguuri tuliaisena Kreetan matkalta ja vähän namiakin (suklaa hävisi jo jonnekin...). Olipa taas mukava paketti!

Pikkukissa pääsi onkivan kaverin seurauksi kärkkymään kaloja:

maanantaina, lokakuuta 20, 2008

Tukholma




Tukholma on ihana! Tukholmassa paistoi aurinko ja kaupunki oli tyystin erilainen kuin sateisen harmaa Helsinki, josta lähdettiin ja jonne palattiin.

Sitten 1980-luvun lopun luokkaretkien, abiristeilyn ja muiden vastaavien reissujen jälkeen meni pitkään että matka Tukholmaan tuntui jotenkin kiinnostavalta ajatukselta. Lukioaikoina laivaristeily oli vähintäänkin puolet huvista ja Tukholmasta shopattiin H&M:n vaatteita kun niitä ei vielä Suomesta saanut. Oi niitä aikoja ja muistoja... Vasta viime vuosina olen alkanut tajuta, kuinka monipuolinen kaupunki Tukholma on ja kuinka paljon siellä riittääkään nähtävää. Se on myös mainio kohde lapsiperheelle ja tavanomaiset ns. perhekohteet, Junibacken, Vasamuseet ja Skansen, ovat minusta ihan oikeasti mielenkiintoisia.

Matkaohjelma suunniteltiin tietysti tälläkin kertaa pitkälti lasten ehdoilla, mutta lauantaiaamupäivällä minä pääsin vauvan kanssa ihan itsekseni kiertelemään vanhankaupungin kapeita kujia ja pieniä kauppoja. Ostosten tekeminen jäi aika vähäiseksi, sillä monet kaupat avaavat ovensa lauantaina vasta klo 11 ja minä olin liikkeellä jo aikaisemmin.


Erityisen kivanoloisia pieniä lastenvaateliikkeitä ja gallerioita oli Hornsgatanilla Södermalmilla. Samoilla kulmilla on myös lankakauppa Marias Garn, josta en siitäkään voi aukioloajan takia sanoa muuta kuin että näyteikkuna oli houkuttelevan näköinen. Vanhankaupungin Österlånggatanilta löytyy kaksi lankakauppaa, Sticka ja Anntorps Väv, joissa hyllyt notkuvat monenlaisia ihanuuksista, mutta tällä kertaa ei löytynyt mitään niin ihanaa tai tarpeellista että olisi ollut pakko ostaa.

Juliet Hornsgatanilla:


Rödbroka aivan Julietin vieressä:


ja vastapäätä kadun toisella puolella on retrohenkinen MatadorKids ja sen vieressä toinen lastenvaatekauppa, jonka nimestä ei ole aavistustakaan, ja toisella puolella askartelutarvikeputiikki.

Hornsgatanilta bongasin myös neulegraffitin:

torstaina, lokakuuta 16, 2008

Piristystä syyspäivään

Neuloin kummitytölleni lapaset syksyn väreissä. Langat ovat ohuiden sukkalankojen loppuja, menekki yhteensä 30 g. Itselleni merkitsen muistiin, että 48 silmukkaa on oikein hyvä määrä tähän kokoon.

Tänä syksynä on ollut paljon kauniita aurinkoisia päiviä. Aurinkoisten päivien ja valon merkityksen oivaltaa tosin parhaiten sellaisina päivinä kuin tänään, kun taivas on harmaa ja sataa taukoamatta.

Sain eilen taas piristävää postia. Paketti salaiselta neuleystävältä oli taas aivan ihana. Kuvia ei vielä ole, kun tällaisena sateisen harmaana päivänä valo ei riitä kuvien ottamiseen.

Päivää piristää myös se, että olemme lähdössä tänään syyslomareissulle Tukholmaan. Toivottavasti sääennusteet pitävät paikkansa ja saamme nauttia siellä myös kauniista syyssäästä.

keskiviikkona, lokakuuta 08, 2008

Kiva pipo

Hiljalleen neulon lisää asusteita kylmemmille keleille. Tytär sai uuden pipon lempiväristään. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen ison napin sijasta koristeena on virkattu kukka ja pieni nappi. Tosi kiva pipo-ohje (löytyi Pujoliivin kautta) ja paksulla langalla ja viitosen puikoilla tulee valmista nopeasti.


Ohje: Button Tab Hat
Lanka: Linie 130 Champ (100 % merinovillaa), vaaleanvihreää 50 g ja toista vihreää n. 25 g
Puikot nro 5

perjantaina, lokakuuta 03, 2008

Sinisiä sukkia ja mustia myssyjä

Sää ei ole viime päivinä suosinut neuleiden kuvaamista, mutta tänään sain vihdoin otettua muutaman kuvan sadekuurojen välissä, joten voin pitkähköstä aikaa esitellä valmista neulottua.


Tavallisia sukkia aikuisen ja vauvan kokoa. Menevät ehkä lahjaksi tai jäävät oman perheen käyttöön. Raitalanka on Vihreän Vyyhdin alekorista kesän lopulla ostettua Supersocke Wellness -lankaa, jossa on mukana aloeveraa. Vauvan sukissa lankana keränloput Vuorelman Vetoa ja Smartia.



Musta joustinneulepipo miehelleni on neulottu Käänteisen ohjeella. Kuvissa pipoa esittelee tytär 8-v, jolle pipo on vähän reilun kokoinen (jossakin tosin kerrottiin, että tänä talvena muotia ovat korkeat pipot!). Koska käyttämäni lanka on vähän paksumpaa kuin ohjeessa, pudotin silmukkamäärän pienemmäksi, muistaakseni 144 silmukkaan. Neulomisen aikana onnistuin tekemään aika monta virhettä ja sain purkaa pipoa useampaan kertaan. Ensin tein kavennukset väärillä kohdilla, sitten kun sain kavennukset oikeille kohdille (niin että muodostuu tuo ristikuvio päälaelle), huomasin että tein kavennukset eri tavalla kuin ohjeessa, joten pääsinpä purkamaan vielä kolmannen kerran. Ohjeessa ei siis ollut mitään vikaa, vaan tällä kertaa neuloja taisi kärsiä univelan sivuvaikutuksista. Ohje kannusti myös opettelemaan magic loop -tekniikan, joka onkin kertakaikkisen kätevä. Miten en olekaan tullut aiemmin huomanneeksi, että Ullassa on siihenkin hyvä ohje.


Malli: Käänteinen (Ulla 2/2008)
Lanka: Linie 110 Timona, melkein 100 g
Puikot: Addin pyöröpuikko nro 3


Viime talvena onnistuin tuhoamaan mustan alpakkaisen Odessa-myssyni pesemällä sen pesukoneessa neljässäkympissä. Onneksi La Alpacan lankaa löytyi varastosta toinenkin kerä, josta syntyi uusi samanlainen. Odessa on mainio ohje ja onneksi MagKnitsin häviämisen jälkeen ohje löytyy Ravelrysta.


Malli: Odessa (Ravelry)
Lanka: La Alpacan alpakkalanka, melkein 50 g
Puikot: Addin pyöröpuikko nro 3


******



Sain Lankatarinoita-blogista mieltä lämmittävän tunnustuksen. Kiitos siitä - on mukavaa saada noin kivoja huomionosoituksia. Valitettavasti en osaa itse valita yksittäisiä blogeja, joille tunnustuksen haluaisin jakaa edelleen. Seuraan lukuisia blogeja, joista osa on puhtaita neule- tai kädentaitoblogeja ja osa enemmänkin perhe-, sisustus- tai lifestyle-blogeja. Kaikilla on omat ansionsa, joten ehkä tunnustusten jakamisen sijaan lupaan yrittää olla tästedes ahkerampi kommentoija!

sunnuntaina, syyskuuta 28, 2008

Olipa kerran ruskea villaneule...


"Olipa kerran ihana Laura Ashleyn neulepusero pehmeää merinovilla-nylonsekoitetta. Pehmeydestään johtuen pusero kuitenkin nyppyyntyi käytössä aika ikävän näköiseksi ja niinpä puserosta ei enää syksyn kynnyksellä ollut käyttövaatteeksi. Neuloja päätti kuitenkin antaa puserolle mahdollisuuden uuteen elämään ja heitti puseron kestovaippapyykin sekaan kuudenkympin pesuun. Ja kas, pesukoneesta kaivettiin esille mukavasti vanuttunutta uusioraaka-ainetta. Neuloja mieli vanuttuneesta neuleesta asusteita lapsilleen ja itselleenkin. Neulojan tytär kuitenkin ilmoitti, että hänelle eivät ruskeat lapaset kelpaa. Onneksi neulojan pojat eivät nurisseet vastaan ja isompi poika kertoi innoissaan, millaiset koristeet hän tumppuihinsa haluaa. Pienemmältä ei kysytty mielipidettä ja tuskin hän olisi sitä edes osannut kertoakaan, joten hän saa kulkea syksyn omppulapasissa. Neuloja haaveili myös hienosta syyshatusta pienimmälleen, mutta kävi kuten on käynyt jollekin räätälille joskus aikaisemmin: ei tullut hattua, tuli kämmekkäät. Neulojan ja poikalapsien käsiä ei enää palellut ja tyttölapsella oli onneksi ennestään lapaset. Ja siitä, mitä vanuttuneesta neulepaidasta oli tämän jälkeen jäljellä, ompeli neulojan tytär barbinvaatteita. Sen pituinen se."


sunnuntaina, syyskuuta 14, 2008

Paketti salaiselta neuleystävältä


Viikon alkupuolella tuli taas ilahduttava tekstiviesti, että Matkahuollossa on paketti odottamassa. Salaisen neuleystävän paketista paljastui tällä kertaa puuvillaisesta langasta neulotut sukat, iloisen värinen pannulappu, kerä puuvillalankaa, tarvikkeet virkattavaan kukkaheijastimeen ja "ikituikku". Sukat ovat juuri oikean kokoiset ja muutenkin aivan ihanat. Tuntuu tosi kivalta saada lahjaksi itse tehtyä - käsityöntekijä osaa taatusti arvostaa toisen omin käsin valmistamaa lahjaa. Suuret kiitokset kivasta paketista!

perjantaina, syyskuuta 05, 2008

Kesän vaihtuessa syksyyn



Elo-syyskuun vaihteessa alkaa viimeistään tuntua syksyltä. Tänä vuonna syksyfiilis tuli jo aikaisemmin, kun elokuu oli kaiken kaikkiaan aika sateinen tai vähintäänkin epävakainen. Toisaalta elokuussa oli kauniita ja aurinkoisia loppukesän päiviä, joita ei pahinkaan pessimisti voi kutsua syyspäiviksi.

Esikoisemme on syntynyt elokuun lopussa, auringonkukkien ja pihlajanmarjojen aikaan, juuri siihen aikaan, ettei oikein osaa sanoa, onko vielä kesä vai jo syksy. Kahdeksanvuotissynttäreitä juhlittiin tänä vuonna barbie-teemalla. Synttärikakun koristelussa turvauduin tällä kertaa kaupan tarjoamaan ratkaisuun. Valmiita kakkukuvia voin suositella muillekin. Kuvia on hyvät valikoimat, hinta on kohtuullinen, kuva on helppo asetella kakun pinnalle ja lopputulos on näyttävä.


Syksyn tunnistaa myös siitä, että puikoilla on taas villaa, alpakkaa ja mohairia. Nyt tekeillä on myssyjä koko perheelle, mutta ne ovat keskeneräisinä ja ehkä muutenkin harvinaisen tylsää esiteltävää.

perjantaina, elokuuta 29, 2008

Sukat virkatuilla raidoilla

Viime päivinä olen puuhannut vaikka mitä mutta kotiäidin tuotokset ovat valitettavan näkymättömiä. Kotona olemisessa on ehkä kaikkein haastavinta se, että kotityöt ovat loputon suo. Vaikka kuinka laittaa ruokaa, täyttää tiskikonetta, pyyhkii pöytää, järjestelee tavaroita paikoilleen, pesee pyykkiä jne. niin iltapäivällä koti saattaa näyttää siltä kuin mitään edellä mainituista askareista ei olisi tehty. Saatika sitten jos päättää keskittyä vaikkapa leikkimään lasten kanssa eikä tee melkein mitään kotitöitä.

Yhden sukkaparin sain valmiiksi vaikka muuten en voi käsityöharrastuksella kehua. Neuloessa vilkuilin Kyllikki Mitrosen Sukkasillaan-kirjaa, mutta en varsinaisesti käyttänyt mitään kirjan ohjetta. Sukat ovat tavalliset perussukat ranskalaisella kantapäällä. Varressa on kaksi virkattua raitaa ja niiden välissä aitapistokirjontaa. Tällaisia sukkia aion tehdä lisääkin, sillä mielestäni koristelu on oikein lystikkään näköinen.


Ohje: perussukka (56 s), ranskalainen kantapää
Lanka: Vuorelman Veto, 85 g, ja varren koristeluun nöttöset Vetoa ja Nallea

Puikot nro 2,5


tiistaina, elokuuta 19, 2008

Pehmolemmikit

Lainasin kirjastosta joku aika sitten tämän kirjan:


ja kirjan ohjeilla syntyi tällaisia:


Kirja osoittautui kesän sateisina päivinä mainioksi ajanvietteeksi. Kirjan ohjeilla on helppo ommella pehmoeläimiä ja niille vaatteita. Vartalon kaava on kaikissa sama, ainoastaan päät ovat erilaiset. Pehmo koostuu kahdesta kappaleesta, joista etukappaleeseen ommellaan muotolaskos. Vaatteita voi ommella käsin tai ompelukoneella ja tyttäreni innostui itse sekä virkkaamaan että ompelemaan.

Tarkkasilmäiset varmasti huomaavat, että kuvan pehmoista ainoastaan possu on ommeltu fleecestä. Muiden materiaali on askarteluhuopaa, kun fleeceä ei sattunut varastosta löytymään sopivissa väreissä. Fleece soveltuu joustavuutensa ansiosta ehdottomasti paremmin tällaiseen pehmoon, mutta ohut huopa toimii sekin.

sunnuntaina, elokuuta 17, 2008

Kaksi miljoonaa muovipussia



Viime viikon Helsingin Sanomista jäi mieleen tieto, että suomalaiset käyttävät päivittäin kaksi miljoonaa muovikassia. Ensi näkemältä luku tuntuu hätkähdyttävältä ja epätodellisen korkealta, mutta tarkemmin mietittynä ei ollenkaan mahdottomalta. Itse menen ruokakauppaan lähes poikkeuksetta kangaskassien kanssa, mutta muista kaupoista on vaikea päästä ulos ilman muovikasseja. Monta kertaa pikkuostoksetkin pakataan kysymättä muovikassiin vaikka joskus voisi pärjätä ilmankin. Ja joskus muovikassi on se ainoa vaihtoehto - on vaikea kuvitella että vaatekaupan kassalla kaivaisin ruokakaupan tapaan esille oman ekokassin, koska niin ei vain ole tapana tehdä.

Yritän omalta pieneltä osaltani vähentää edelleen muovikassien käyttöä ja olen ommellut kangaskasseja. Kankaat näihin ovat palalaareista löytyneitä edullisia paloja ja vuorikankaina on osittain kierrätyskankaita. Kankaita riittää kaapissa ja kasseja syntynee vielä lisääkin. Osa näistä päätynee lahjoiksi - kangaskasseillehan löytyy aina käyttöä.

Vielä pitäisi löytää jostakin - joko omista varastoista tai kaupasta - valoverhoa tai tylliä, josta voisi ommella vihannespusseja kaupan muovipussien tilalla käytettäväksi.

perjantaina, elokuuta 15, 2008

Salaisen neuleystävän ensimmäinen paketti

Osallistun syksyn Salaiseen neuleystävään ja oma ystäväni muisti minua tällä viikolla paketilla. Ehdin hakemaan paketin tänään ja mitä sieltä paljastuikaan! Kaksi kerää Nalle-uutuuslankaa, nallekarkkeja ja tosi hieno virkattu kassi, joka on varta vasten tarkoitettu vaunujen aisaan laitettavaksi. Olen aivan häkeltynyt siitä, että SNY:ni on ehtinyt ja viitsinyt tehdä noin hienon kassin vartavasten minulle. Syksyiset raitasukat päässevät myös kohtapuoliin puikoille. Suuret kiitokset, ystäväni!


maanantaina, elokuuta 04, 2008

Harmaata ja valkoista

Project Spectrumin elo-syyskuun väreiksi ovat vaihtuneet sininen, musta ja purppura, mutta esittelen vielä nämä edellisen teeman väreissä syntyneet neuleet.


Malli: Lighthouse Gansey Socks, Knitty
Lanka: Gjestal Maija, 115 g
Sukkapuikot nro 3


Harmaat miesten sukat ovat menossa lahjaksi. Näistä oli tulla ikuisuusprojekti, mutta heinäkuun automatkoilla tikuttelin sukat valmiiksi. Olen havainnut, että hyvä keino saada tylsä neule valmiiksi on ottaa se ainoana neuleena mukaan reissuun.

Ostin viime syksynä ihanan pehmeää Hjertegarnin Merino Silk -lankaa ja ajatuksena oli jo tuolloin tehdä siitä jotain vauvanvaatetta. Täydellistä ohjetta ei kuitenkaan talven aikana löytynyt. Kesän aikana siitä neuloutui Elisabeth Zimmermannin ohjeen mukainen jakku. February Baby Sweaterin ohje on kiehtonut minua pitkään. Ohjeen mukainen neuletiheys on 20 silmukkaa 10 cm:llä, tosin huomautuksella "babies come in various sizes". Käyttämälläni langalla tiheys oli luokkaa 23 silmukkaa 10 cm:llä ja erinäisten mittausten ja laskelmien seurauksena päädyin luomaan silmukoita aloitusreunaan vähän enemmän kuin ohjeessa. Laskelmieni mukaan ohjeen mukainen määrä ei olisi riittänyt hyvinsyöneen vauvamme kaulan ympäri.

Jakku on meidän pojallemme juuri oikeankokoinen tällä hetkellä, mutta laitan jakun odottamaan sopivaa saajaa. Poikamme kasvaa nopeasti ja nuttu jäisi todennäköisesti muutamalle käyttökerralle. Suunnitelmissa on neuloa uusi nuttu samalla ohjeella mutta vähän paksummalla langalla ja pidemmillä hihoilla ja helmalla. Ohjeen mukaisesti neulottuna nutun koko lienee 62-68 cm.



Malli: Baby Sweater, Elisabeth Zimmermann's Knitter's Almanac
Lanka: Hjertegarn Merino Silk, alle 2 kerää
Puikot: Addin pyöröt nro 3


Ristiäisiin neuloin vielä pienet vauvantossut Mandarin Petit -langasta. Nämä ovat sellaiset perinteiset tossut. Eivät kovin käytännölliset kun eivät pysy kovin hyvin jalassa mutta kovin ovat söpöt.

tiistaina, heinäkuuta 29, 2008

Muodonmuutos


Neulottuihin pitsiliinoihin olen vähitellen tykästynyt mm. Lankakomeron upeiden pitsiliinojen myötä. Nyt neuloin pitsiliinan itsekin, vaikka en pohjimmiltani oikein ole pitsiliinaihmisiä. Tämä liina pääsee kuitenkin käyttöön jo ensi viikonloppuna pienokaisemme ristiäisissä kastepöydän koristeena.


Malli: Sananjalka-liina, Moda 4/2007
Lanka: Novitan Virkkauslanka
Puikot nro 2 ja virkkuukoukku 1,75


On aina hämmästyttävää, kuinka epämääräisestä mytystä tulee pingotuksen jälkeen jotain kaunista ja käyttökelpoista. Tosin liinaa ei ole vielä pingotettu kunnolla vaan silitetty höyryraudalla. Ohjeessa kehotettiin kastamaan liina rasvattomaan maitoon (!) ja pingottamaan, mikä kuulostaa mielestäni aika erikoiselta, joten taidan turvautua johonkin muuhun tärkkäysaineeseen.

tiistaina, heinäkuuta 15, 2008

Koiranputkisukat ja kesäponcho

Edellisen postauksen kommentteihin liittyen voin todeta, että olen itsekin ollut yllättynyt siitä, kuinka paljon olen ehtinyt neuloa pienen vauvan kanssa. Mihinkään kovin monimutkaiseen en jaksa ryhtyä, mutta päiväaskareiden lomassa ehtii ihan hyvin neulomaan kerroksen tai pari.

Aloin neuloa Koiranputkisukkia innolla heti kun uusimman Ullan ohjeet olivat jäsensivuilla nähtävissä. Totesin tosin aika pian, että tummanharmaassa langassa kaunis pitsineulekuvio ei kovin hyvin erotu ja lisäksi podin lievää toisen sukan syndroomaa, mutta ihan sutjakasti nämä tulivat valmiiksi. Sukkien kavennusten kanssa vähän pähkäilin, kun en saanut kavennuksia ihan täsmäämään. Minulla on sen verran univelkaa, että välillä yksinkertaistenkin asioiden tajuamiseen kuluu ihan kohtuuttomasti aikaa, joten voi olla, että en vain osannut tulkita ohjeen kaaviota oikein.

Tummanharmaa Nalle-lanka oli muuten aivan erilaista neuloa kuin edellisiin sukkiin käyttämäni musta Nalle-lanka. Tummanharmaa lanka hajosi helpommin säikeiksi ja lisäksi siitä erottui se valkoinen "nöyhtä" mitä puskee ulos joistain muistakin sukkalangoista. Mustan langan kanssa tuota ongelmaa ei ollut.


Malli: Koiranputkisukat
Lanka: Novita Nalle, 95 g

Sukkapuikot nro 3


Virkkasin tyttärelleni pastellisävyisistä puuvillalangan lopuista kesäponchon. Innoitus tähän tuli siitä, että tytär kaivoi sitkeästi vaatekaapistaan villaponchoa esille. Minusta paksu villaponcho ei sovi kesällä pidettäväksi - ei tämä kesä sentään niin viileä ole ollut. Poncho oli hyvä jämälankatyö, koska sain käytettyä siihen monta potentiaalista ongelmalankanöttöstä ihan viimeistä senttiä myöten.


Poncho omalla ohjeella (=ilman ohjetta)
Puuvilla- ja puuvillasekoitelankojen loppuja, yht. noin 250 g
Virkkuukoukku 3,5

tiistaina, heinäkuuta 08, 2008

Tavissukat


Malli: 60 s, perussukka ranskalaisella kantapäällä, koko n. 42
Lanka: Novita Nalle (musta ja valkoinen), Sandnes Smart (oranssi ja keltainen), yhteensä 95 g
Sukkapuikot nro 3

Nämä sukat menivät edellisten sukkien tapaan lahjaksi päiväkotiin. Näihin sukkiin valitsin tarkoituksella vähän paksumman langan, koska käytettävissä oleva neulomisaika huomioon ottaen en viitsinyt ottaa urakaksi neuloa ohuesta langasta pitsineulesukkia kokoa 42. Uskon kuitenkin, että nämä tavissukat ilahduttivat saajaansa kovasti.

Tuntuu vähän hassulta antaa lahjaksi villasukat keskellä kesää, mutta Suomen kesähän on tunnetusti lyhyt ja kesälläkin tarvitaan villasukkia. Työkaverini kertoi käyttävänsä villasukkia ainoastaan kesämökillä, jossa on kylmät lattiat. Itse laitan kumisaappaisiin aina villasukat (ja kumisaappaita käytän lähinnä marja- ja sienimetsässä), koska ne ovat muutoin inhottavan hiostavat. Lisäksi nukun villasukat jalassa ympäri vuoden. Näin kesällä makuuhuoneen ikkuna on auki ja tarkenen juuri ja juuri ilman untuvatäkkiä kunhan on villasukat jalassa.


Puikoilla on jo uudet sukat, mallina tällä kertaa Koiranputkisukat uudesta upeasta Ullasta jossa on paljon kiinnostavia ohjeita. Kuin tilauksesta Ullassa on myös luksussukkalankatesti. Olen nimittäin jo jonkin aikaa pähkäillyt, voiko Amerikan tuliaisina saamastani ihanaisesta Koigu Premium Merino -langasta todellakin neuloa käyttösukat. Testin perusteella taidan kokeilla, vaikka epäilenkin tarmokkaan kävelytapani ja karheiden kantapäitteni kuluttavan

torstaina, heinäkuuta 03, 2008

Ylimääräisiä lehtiä ja puikkoja

Nurkkien siivouksessa on edistytty taas pieni askel ja haluaisin hankkiutua eroon joistakin tarpeettomista lehdistä ja puikoista, joten laitan ne myyntiin tätä kautta. Viime vuosikymmeneltä olevat käsityölehdet annan pois ihan ilmaiseksi, jos joku olisi niistä kiinnostunut. Itse totesin lehtiä selatessani, että noissa vanhoissa lehdissä oli kyllä selkeästi parempia ohjeita kuin SK:ssa nykyään, mutta hylly- ja kaappitila ei millään riitä kaikkien vanhojen lehtien säilyttämiseen.

Jos olet kiinnostunut jostain tavarasta, jätä tähän postaukseen kommentti sähköpostiosoitteesi kera.

Pois lahjoitettavat lehdet antaisin mieluiten pois kaikki kerrallaan, mutta jos olet kiinnostunut yksittäisestä numerosta, jätä toki kommenttia siinäkin tapauksessa.

Ostajalle tulevat maksettavaksi myös mahdolliset postikulut.

Lehdet:

Burda 10/2006
Allt om handarbete 11/2006, 4/2008
Yhteishinta 5 euroa

Sandra 3/2004, 1/2006
Verena kevät 2005, syksy 2006, talvi 2006, syksy 2007
Zip Zap Maschen 2/2006 (lasten ja naisten kesäneuleita)
Filati kesä 2006 (saksankielinen)
Yhteishinta 12 euroa

Novita syksy 2005 ja talvi 2005
Hinta 1 euro / kpl


Annetaan ilmaiseksi:

Filati (syksy 2004) italiankielinen

Suuri Käsityölehti:
vuosi 1993: numerot 1, 2 ja 4
vuosi 1994: numerot 6 ja 7
vuosi 1996: numerot 1, 7, 8, 9, 10 ja 11
vuosi 1997: numerot 1, 2, 5, 7 ja 10
vuosi 1998: numerot 3 ja 11
vuosi 1999: numerot 7, 9 ja 10

Puikot:

Pitkät muovipuikot, hinta 1 euro/pari:

koot 2½, 3 (4 paria), 4½, 5, 5½ ja 6 (2 paria)

Pitkät bambupuikot nro 7, hinta 4 euroa
Pitkät puiset puikot 8 ja 10, hinta 4 euroa/pari
Novita-sukkapuikot nro 8, hinta 2 euroa

keskiviikkona, kesäkuuta 25, 2008

Hedera-sukat

Perheen isomman pojan päiväkotiryhmän työntekijöistä osa vaihtaa kesän jälkeen toiseen ryhmään. Ryhmän ihanalle avustajalle neuloin peneksi läksiäislahjaksi sukat. Väriksi valittiin lapsen kanssa yhdessä oranssi - aurinkoiselle ihmiselle aurinkoiset sukat. Sopivaa sukkaohjetta etsin pari iltaa, kun halusin jotain kaunista mutta myös nopeasti neulottavaa eikä missään tapauksessa ohjetta jota pitäisi katsoa vähän väliä. Cookie A:n suunnittelemat Hedera-sukat täyttivät nämä kriteerit täydellisesti. Varren ja kantalapun neuloin lyhyemmäksi kuin ohjeessa mutta muutoin seurasin ohjetta, joka on amerikkalaiseen tapaan hyvin perusteellinen.


Malli: Hedera (Knitty)
Lanka: Supersocke, 70 g

Puikot: ruusupuiset sukkapuikot kokoa 2,5

maanantaina, kesäkuuta 23, 2008

Raidallista


Malli: mukaellen Sandnes Garnin ohjelehden ohjetta (sama ohje ollut myös viime vuonna Modassa)
Lanka: Mandarin Petit, yhteensä vajaat 100 g
Puikot: Addin pyöröt ja ruusupuiset sukkapuikot nro 2,5


Tavoitteena oli neuloa vauvalle puuvillatakki joka on sopivan kokoinen juuri tänä kesänä. Pienensin löytyneestä ohjeesta silmukkamääriä ja vähän senttejäkin ja tästä tulikin aika passeli. Tykkään kovasti ja koska varastosta löytyy samaa lankaa useissä väreissä, tällaisen voisi tehdä toisenkin. Ainoa miinus siitä, että raitaneuleessa on aina liikaa pääteltäviä langanpäitä.